Monpuoliset esiintyjät ovat edelleen Kurki-festivaalin valttikortti. Maksuton lastentapahtuma tuo Tapolan aukiolle Mimin ja Kukun sekä eläimiä Utun tallilta

Kurki, Matti ja Hintsasen Sami

Neljäs Kurki-festivaali suoltaa säveliä musiikinystävien korviin jälleen ensi viikonloppuna. Tapolan aukiolla järjestettävä tapahtuma starttaa torstaina ilmaisella lastentapahtumalla. Perheen pienimmille esiintyvät Pikku Kakkosesta tutut Mimi ja Kuku. Utun talli tuo alueelle eläimiä ihasteltavaksi ja muutakin ohjelmaa on luvassa.

Rokki lähtee soimaan perjantaina kahdelta, kun päälavalle kiipeää Ruaste. Kurki-festivaalien järjestäjä Pasi Kivelä kertoo, että esiintyjiin on haettu mahdollisimman laajaa kattausta. Niinpä perjantaina päälavalla nähdään myös Stina Girs, Sami Hintsanen ja Waltari. Alkuvuodesta uuden levyn juhlaissut Waltari on tänä kesänä kohtalaisen harvinainen vieras Suomen keikkalavoilla. Kotimaan sijaan keikat suuntautuvat enemmän Saksaan ja muualle Keski-Eurooppaan. Illan pääesiintyjäksi on haettu festivaalille tyypilliseen tapaan ysärimeininkiä ja sitä tarjoilee tänä vuonna Aikakone. Bändi poikkeaa Vesilahdessa 20-vuotisjuhlakiertueellaan.

Lempäälän Karusellin omalla LeKa-lavalla esiintyy viikonloppuna bändiskabavoittajia kaksin kappalein. Karusellin oman kisailun voitti Dirty Thieves, jonka soitantaa kuullaan perjantaina. Ryynikän Mylly, eli tuttavallisemmin RYMY, on Kurki-festivaaleilla mukana ensimmäistä kertaa. Heidän Tampereen Vastavirta-klubilla järjäestämänsä bändimittelön voiton vei tunnelmallista poppia soittava FM 64. Bändi esiintyy LeKa-lavalla lauantaina.

Lauantai alkaa paikallisin voimin Harhatulen soitannalla. Harhatulen jälkeen tunnelmaa pitää katossa Kimmo Blom. Kimmo Blom muistetaan Voice of Finland-kilpailun lisäksi roolistaan Freddie Mercuryna Tampereen Palatsiteatterin Queen-musikaalissa.

Uutuutena on tänä vuonna ammattimuusikoista koottu Kurki-festivaalin oma Kurki-house band, joka soittaa Kimmo Blomin, Stina Girsin, Ari Koivusen ja Sami Hintsasen taustalla.

Rautaista ammattitaitoa näkyy ja kuuluu lavalla moneen otteeseen, mutta erityisesti Jore Marjarannan noustessa sinne. Leningrad Cowboysista ja Albert Järvinen Bandista tuttu artisti on hiljattain julkaissut kuudennen levynsä.

Lauantain päättää Kurki-festivaalin kaikkien aikojen kolmanneksi toivotuin esiintyjä. Kaikille tuttu mäkikotka, kohujulkkis ja koko kansan Matti Nykänen kerää varmasti uteliaita kuulemaan, kuinka soi Jokainen tsäänssi on mahdollisuus.

LeeWings laulatti yleisöä urakalla Leevi and the Leavingsien hiteillä. Teuvo, maanteiden kuningas ja muiden tuttujen kappaleiden sanat löytyivät yleisön selkärangasta.
Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>