Järvenjäältä jäähalliin – Kisan jääkiekkojaosto toiminut 60 vuotta

Jääkiekko rantautui Suomeen Kanadasta 1920-luvulla ja Tampereella pelattiin vuonna 1928 Suomen ensimmäinen virallinen kiekko-ottelu järven jäällä Englannista tuotetuilla mailoilla. Tampereella alkoi kiekko iskeä kipinää, mistä lieskat levisivät Lempääläänkin pikku hiljaa, sillä 1940 – 50-luvuilla lempääläisiä nuoria kävi oppikoulussa Tampereella, joissa urheilutunnilla oli ohjelmassa jääkiekkoa.
Edesmennyt urheilupersoona Pekka Toivonen muisteli jääpelien alkuhetkiä Lempäälässä seuraavasti.

14.12.1995 Lempälän-Vesilahden Sanomat uutisoi LeKin voittaneen Ähtärin Kiekko-Haukat maalein 3-2.

14.12.1995 Lempälän-Vesilahden Sanomat uutisoi LeKin voittaneen Ähtärin Kiekko-Haukat maalein 3-2.

– Alussa jääpallo oli suosittua, sitä pelailtiin Ahtialanjärven ja Kirkkojärven jäällä. 40- 50-lukujen taitteessa koululaiset toivat Tampereelta mailoja ja opettivat lempääläisille jääkiekon sääntöjä. Ensimmäisiä ystävyyspelejä pelatiin jo 50-luvun alkupuolella, mutta virallinen toiminta sai alkuunsa vuonna 1955.
Vuonna 1955 Lempäälän Kisa perusti syyskokouksessaan seuraan jääkiekkojaoston, ja heti samana talvikautena Kisa osallistui sarjatoimintaan pelaten maakuntasarjassa Hämeen muita seuroja vastaan.
Alku oli toki vaatimatonta nykymenoon verrattuna. Ensimmäinen kiekkorata rajattiin Lempäälän kanavan yläjuoksulle Havaslahdelle. Seuraavaksi yritettiin matalilla laidoilla erotettua kiekkobaanaa pitää yllä kirkon edustalla Kirkkojärven jäällä, mutta kanavan juoksutukset ja epävakaat jääolot veivät lätkän pelaajat ensimmäiseen kuivalle maalle tehtyyn kaukaloon nykyisen Lempoisten koulun taakse, minne saatiin myös ensimmäiset täyskorkeat laidatkin.
Muutama vuosi sitten kuollut Kisan jääkiekkotoiminnassa pitkän päivätyön tehnyt Aulis Salonen oli mukana ensimmäisessä Kisan sarjajoukkueessa, hän kuvaili alkuvaiheen puuhailua seuraavasti.
– Varusteet olivat kovasti kirjavaa tyyliä, mielikuvitusta toden totta käytettiin. Säärisuojina olivat sanomalahdet housun lahkeen sisässä, hanskoina paksut työrukkaset ja kypärän virkaa teki paksu villa- tai karvamyssy.
Pitkään Kisan jääkiekkotoiminta oli pitää yllä miesjoukkuetta, juniorit tulivat mukaan vasta 1960-luvulla. 1970-luvulle osui yksi tähtihetkistä, kun niin ikään edesmenneen liikunnanopettaja Heikki Ryypän piiskaama Kisa nousi peräti kakkosdivisioonaan asti ainoana luonnonjäällä pelaavana joukkueena.
1980 – 90-luvuilla jääkiekkoilu oli jo jopa lopahtamassa, kun leudot talvet tekivät pelaamiskaudesta kovin lyhyen. Pitkään Lempäälässä oli haaveiltu omasta tekojääradasta, joka jalostui toiveeksi saada jäähalli paikkakunnalle. Pitkän, kivisen ja todella monenlaisia koukeroita kestäneen taistelun jälkeen jäähallissa sirklattiin Vesa Papinsaaren ja Heikki Henttosen toimesta ensimmäiset luistimen viillot syksyllä 1995.
Viimeiset 20 vuotta onkin ollut jääkiekon huimaa nousukautta. Junioreita on ollut mukana liki poikkeuksetta koko kirjo pikkunaskaleista A-nuoriin asti. Edustusjoukkue teki suorastaan sensaatiomaisen nousun kevättalvella 2007 Mestikseen eli maan toiseksi korkeimmalle tasolle, missä LeKi aloittaa nyt yhdeksännen peräkkäisen kautensa päävalmentaja Juha Juujärven luotsaamana.
Lempäälän Kisasta on noussut maan pääsarjatasolle, miesten ja naisten SM-liigaan, kymmenkunta pelaajaa, joista pioneerina oli sekä Tapparassa että HIFK:ssa pelannut Heikki Koskimies 1960-luvulla. Meritoituneimmat LeKi-juuriset pelaajat ovat Suomea arvokisoissakin edustaneet Jenni Hiirikoski, Hanne Sikiö ja Marko Anttila. Hiirikoskelta löytyy Vancouverin olympiakisojen pronssimitali sekä useita MM-mitaleja.
LeKin jääkiekko syksyllä 2015 pitää sisällään Mestis-joukkueen ohella miesten kakkosjoukkueen sekä kahdeksan juniorijoukkuetta plus luistelukoulun. Yhteensä LeKi-nuttua kantaa noin 250 jääkiekkoilijaa.
– Tämän päivän kuusikymppinen LeKin jääkiekko katsoo tulevaisuuteen ja satsaa nuoriin ikäluokkiin. Kuten olemme nähneet, niistä nuorista syntyy aina aika ajoin todella pitkälle päässeitä kiekkomiehiä ja -naisia. Haluamme nähdä niitä kasvavan nykyistenkin junnujemme joukosta, tiivistää nyky-Kisan meiningin jääkiekkojaoston puheenjohtaja Mika Heikkilä.
LeKin jääkiekkojaosto juhlii 60-vuotista taivaltaan lauantaina 29. elokuuta Piippo-keskuksessa järjestettävässä iltajuhlassa.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>