Nurmella leikittiin vanhan ajan malliin

Pääpalkinnon arpajaisissa voittanut 7-vuotias Siina Lipsanen Nurmelta ja palkinnoksi saatu kädentyönä valmistettu kuorma-auto. Kuva: Jouni Vaitniemi

Pääpalkinnon arpajaisissa voittanut 7-vuotias Siina Lipsanen Nurmelta ja palkinnoksi saatu kädentyönä valmistettu kuorma-auto. Kuva: Jouni Vaitniemi

Nurmen lavalla vietettiin sunnuntaina 9. elokuuta rattoisaa iltapäivää yli 400 kävijän voimin. Lions Club Lempäälän nelikymmenpäinen vapaaehtoisten joukko vastasi lastentapahtuman järjestämisestä. Paikalle saapui runsas joukko lapsiperheitä ja muita kesäpäivän viettäjiä.

Kankaanpainantapiste oli ahkerassa käytössä. Kuva: Jouni Vaitniemi

Kankaanpainantapiste oli ahkerassa käytössä. Kuva: Jouni Vaitniemi

Tapahtuma järjestettiin nyt neljännen kerran ja sen teemana oli tänä vuonna Vanhan ajan leikit. Askartelupisteillä ja tehtäväradalla sai tutustua entisajan lasten viihdykkeisiin. Vanhan ajan leluista oli tehty myös havainnollinen näyttely. Sään helliessä lavan pihamaastossa sai tutustua eläimiin, paikalla oli kaksi lapinkarjan lehmää, kanoja ja kani. Lisäksi näytillä oli vanhoja ajoneuvoja sekä palo- ja poliisiauto.

Yleisöä viihdyttivät lastenmusiikkiorkesteri Orffit, Lempäälän Helkanuoret sekä tapahtuman juontaja maan mainio Maailman Matti.

– Päivä oli hieno ja onnistui odotusten mukaisesti. Lasten iloiset kasvot vaikkapa puuhyrrää rakentaessa, kangaspussukkaa tehdessä sekä tehtävärataa kiertäessä olivat päivän paras palkkio. Lastentapahtuma on löytänyt paikkansa lempääläläisten perheiden kesänvietossa, josta olemme hyvin iloisia, Lions Club Lempäälän presidentti Jouni Vaitniemi kommentoi.

 

 

Teksti: Minna Ainasvuori

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>