Pingottamatta hyvä olo

– Joogasta tulee hyvä olo, vakuuttaa Eine Salonen.

– Joogasta tulee hyvä olo, vakuuttaa Eine Salonen.

– Hengitys on joogassa kaiken a ja o, toteaa Eine Salonen.

Salonen ohjaa Lempostuvalla joka toinen torstai Lempäälän Eläkkeensaajien joogakerhoa, eikä hänen innostuksensa aiheeseen ole hetken huumaa. Eine Salonen on joogannut jo 40 vuoden ajan.

– Olin Lempäälän kunnalla keittiöllä töissä, ja minulla oli selkä vähän kipeä. Ajattelin, että sairauslomalle en jää. Löysin joogan, enkä aio harrastusta lopettaa.

Salosen vetämät joogatunnit keräsivät viime kaudella kymmenkunta osallistujaa, ikähaarukan ollessa 66-vuotiaasta 90-vuotiaaseen.

– Osallistujat tulevat ehkä seurankin vuoksi, mutta pääasiassa he haluavat itselleen hyvän olon, hän arvioi.

Tunti alkaa rentoutuksella, jolloin mieli pyritään tyhjentämään arjen kiireestä. Sen jälkeen ryhmä tekee Salosen opastuksella yksinkertaisia liikkeitä. Monessa jumpassa mennään musiikin määräämässä rytmissä, mutta joogassa tehdään päinvastoin. Siinä keskitytään omaan harjoitukseen ja omaan kehoon.

– Vetämäni liikkeet ovat niin kutsuttuja asanoita. Liikkeet eivät ole vaikeita, pääasia on, että kaikille tulee hyvän olon tunne.

– Kehoa jännitetään ja rentoutetaan hengityksen mukaan. Joogassa etsitään alueet, joissa on kireyttä ja alueet, jotka tarvitsevat vahvistusta. Avaamme olkapäitä, jalkoja, selkää ja kylkiä, hän kuvaa.

Eine Salonen korostaa joogassa juuri hengittämisen merkitystä. Stressaantuneena hengitetään tiheään ja pinnallisesti, kun taas syvään hengittämällä rauhoittuu keho ja mieli.

– Olen joskus neuvonut ihmisiä ottamaan tavan, että he hengittäisivät nenän kautta sisään ja astuisivat sisäänhengityksen aikana viisi askelta eteenpäin. Ja uloshengitys olisi vastaavasti niin pitkä, että sen aikana ehtii ottaa viisi askelta.

Jooga on Salosen mukaan hyvin kokonaisvaltainen liikuntamuoto. Sen voisikin kiteyttää vanhaan viisauteen, joka kehottaa hosumaan vähemmän, jolloin saa aikaan enemmän.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?