Ensihoitajilta kalenteri etsintäavun hyväksi

Ensihoitajat tempaisivat Vapepan hyväksi. Muun muassa Sanna Kauppinen (vas.) ja Kirsi Laakso toimivat malleina. Kuva: Katariina Rannaste

Ensihoitajat tempaisivat Vapepan hyväksi. Muun muassa Sanna Kauppinen (vas.) ja Kirsi Laakso toimivat malleina. Kuva: Katariina Rannaste

Punaisiin housuihin ja valkoisiin t-paitoihin sonnustautuneet naiset vetävät yhdessä kuvassa köyttä, toisessa letkajenkkaa. Kolmannessa neonkeltaisiin ja punaisiin pukeutunut joukko vaeltaa etsintäkoiran kanssa metsässä. Naisensihoitajien hyväntekeväisyyskalenterissa tuodaan esille me-henkeä ja ensihoitajien työtä.

Kalenterin myynnillä kerätään varoja vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle, eli Vapepalle.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen naisensihoitajat julkaisivat kalenterin vuodelle 2016 viime perjantaina.

– Alusta asti oli selvää, että tästä tulee vähän erilainen tyttökalenteri, alusvaatemalleiksi emme ryhdy. Halusimme tuoda ensihoitajan työtä esiin positiivisessa valossa ja korostaa me-henkeä. Kuvissa ollaan työvaatteissa, ja meitä on eri-ikäisiä, -näköisiä ja -kokoisia naisia, joita yhdistää ensihoitajuus, ensihoitaja Sanna Kauppinen selvittää.

Keräyskohteena Vapepa oli luonteva valinta, sillä vapaaehtoinen pelastuspalvelu toimii viranomaisten ja kansalaisten apuna muun muassa kadonneiden etsinnässä.

– Koimme tämän kohteen itsellemme tärkeäksi ja läheiseksi. Joku meistä tai läheisistämme voi eksyä ja tarvita Vapepan etsijöiden apua. Tänäkin kesänä he ovat olleet etsimässä useita marjastajia ja vanhuksia, Kauppinen toteaa.

– Itse olen ollut hälytystehtävällä tarkastamassa vapepalaisten löytämän kadoksissa olleen. Kyllä siinä hetkessä on tunteet pinnassa kaikilla, ne ovat hienoja hetkiä. Siinä konkretisoituu se, kuinka arvokasta työtä Vapepan väki tekee. He lähtevät kelillä kuin kelillä, mihin vuorokauden aikaan tahansa etsimään ventovierasta lähimmäistä vaikeastakin maastosta, hän kuvaa.

Etelä-Pirkanmaan alueella toimii 22 Vapepan hälytysryhmää, joihin kuuluu reilut 230 henkilöä. Toiminta on pitkälti yhteistyötä Tampereen ja ympäristökuntien kesken, toisia autetaan yli kuntarajojen. Tampereen lähiympäristössä on etsintöjä ollut 15–20 per vuosi.

– Lahjoitamme koko kalenterimyynniistä saatavan tuoton vapepan hyväksi, kiitos tukijoille ja yhteistyökumppaneille, Kauppinen kiittelee.

Kalenterissa myös täkäläisiä kasvoja

Pirkanmaan pelastuslaitoksella on tällä hetkellä reilut 20 naisensihoitajaa töissä. Kalenterissa heitä esiintyy seitsemän. Joukossa on myös täkäläisittäin tuttuja kasvoja; ensihoitaja Kirsi Laakso on Vesilahdelta ja yhdessä kalenterin etsintäkuvassa esiintyvä Tampereen etsintäkoirat ry:n Katja Ruostila on niin ikään vesilahtelainen.

Lisäksi Sanna Kauppisen kotiasemana on tällä hetkellä Lempäälän paloasema.

– Kukin meistä ensihoitajista saatetaan silloin tällöin sijoittaa Lempäälän ambulanssiin, eli tavallaan me kaikki olemme ”kalustoa”, kun Pirkanmaan pelastuslaitos vastaa Lempäälän ensihoidosta, selvittää Kauppinen, joka valittiin tänä vuonna vuoden ensihoitajaksi, ensimmäisenä naisena.

 

Kalenteria voi tilata osoitteesta: www.naisensihoitajat.fi

Vapepan toiminnasta löytyy lisätietoja netistä: www.vapepa.fi

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?