Hiihtomaa ja lisälenkkejä Hakkariin

Hiihtomaa on  hyvä ja taiten thty. Katselmuksessa Hakkarissa Timo Toivonen (vas.), Ville Niemelä, Erkki Häkli ja Esa Virtanen. Kuva: Erkki Koivisto

Hiihtomaa on hyvä ja taiten thty. Katselmuksessa Hakkarissa Timo Toivonen (vas.), Ville Niemelä, Erkki Häkli ja Esa Virtanen. Kuva: Erkki Koivisto

Kaivurin kauhan kalke on tältä erää ohi Hakkarin metsämaastosta. Lempäälän Kisa ry on koko kesän  tehnyt kunnan teknisen toimen luvalla talkoilla kunnan maalle hiihtomaata lähinnä lasten ja nuorten mutta myös ihan kaikkien kuntalaisten  käyttöön. Samassa yhteydessä on tehty nykyisten kolmen ja viiden kilometrin reittien lisukkeeksi yhteensä 800 metriä uusia, vaihtelevia kuntoreittejä hiihtomaan tuntumaan.

Vielä tehdään syksyn mittaan tovi pintojen tasausta ja asennetaan valaistus paikoilleen.

– Baanat ovat käytössä jo tämän vuoden puolella, sanovat yhdestä suusta LeKi:n hiihtopomo Esa Virtanen ja hankkeen toteutuksen suunnitellut Ville Niemelä.

Vieressä myhäilevät Lempäälän kunnan vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli ja liikuntakoordinaattori Timo Toivonen, jotka olivat viime viikolla maastossa pitämässä katselmusta Hakkarin hankkeen etenemisestä: Ilman urheiluseuran omaa aktiivisuutta ja lukuisaa talkooporukkaa tätä ei oltaisi saatu aikaiseksi pitkään aikaan.

Kuntoreitit eivät tule vain LeKi:lle tai kilpahiihtäjille. Uutta kuntoilureittiä on tehty kaikille kuntalaisille, mutta yhtenä vaikuttimena  hankkeelle ovat myös olleet Kisalle vuodeksi 2017 myönnetyt Hopeasompa-kilpailut. Kisaladut halutaan laittaa hyvään kuntoon  aivan kuten maastojuoksubaanat kunnostettiin vuonna 2014 juostujen SM-maastojen alla. Nyt vanhoja baanoja on levennetty 500 metrin matkalta.

Hakkarin hiihtopuisto ja lisälenkit -hankkeelle tulee Kantrin kautta Leader-rahoitusta. Kokonaiskustannus on 70 000 euroa, jonka 50 prosentin omavastuuosuus kuittaantuu talkootöillä ja hankintahakkuun tuottaman noin 200 puukuution myynnillä. Talkootunteja kertyi noin 1 600 ja töihin osallistui 70 eri henkilöä. Kaivureista jouduttiin maksamaan vuokraa, mutta niiden kuskit olivat mukana talkoissa.

Talvella suksittelua,
kesällä frisbeegolfia

LeKi:n hiihtokoululaisten tilan ahtautta helpottamaan tuleva 0,6 hehtaarin laajuinen hiihtomaa sijaitsee rinnemaastossa hiekkakentän luoteiskulmasta luoteeseen näköetäisyydellä jäähallista. Läheisyydessä sijaitsee hakekuorinen tekolumivuori.

Hiihtomaan tarkoituksena on tarjota mahdollisuus turvalliseen lasketteluun suksilla kumpareisessa maastossa laduttomassa rinteessä. Ässämäki on hyvä paikka harjoitella askellusta sukset jalassa. Mäessä voi opetella suksen hallintaa ja harjoitella pujottelua.

Alue soveltuu mainiosti myös kesäaikaiseen reippailuun ja harjoitteluun eri lajeissa.

– Kunnassa on suunnitteilla yhdeksänväyläisen frisbeegolfradan sijoittaminen alueelle, paljastaa Timo Toivonen.

Uusi hiihto-osuus vie hiihtomaan ässälaskun takana olevalle ns. murhamäelle, joka on korkesukäyrien mukaan noin metrin korkeampi kuin kuulu vesitornin mäki.

– Fakta on, ettei Hakkarissa koskaan tule olemaan tosi isoja kisoja. Ei ole tarpeeksi korkeuseroja, mutta kyllä tämä lisäys tuo laduille aivan uutta haastavuutta, kun  isojen laskujen jälkeen voimme ottaa tiukalla kurvilla hiihtäjältä vauhdin pois., Ville Niemelä sanoo muistuttaen, että Hakkarin urheilupuiston kehittäminen ei pääty tähän.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?