LeTo haluaa tehdä hyppäyksen eteenpäin

Salibandysarja lempääläisittäin alkaa edustustasolla lauantaina 3. lokakuuta, kun Lempoisten uutuuttaan kiiltävässä liikuntahallissa käydään ikäänkuin vihkiäistapahtumana nelosdivisioonan avausturnaus, jossa mukana kukkona tunkiolla on Lempäälän Toivojen vahvistunut joukkue.
– Viime kausi meni monessa asiassa nousijajoukkueen ihmettelyyn, kun joukkueeseen tuli paljon uusia ukkoja mukaan. Tälle kaudelle ryhmämme pysyi lähes muuttumattomana, henki joukkueessa on yhtenäinen ja tulevalle kaudelle lähdetään vahvana tiiminä. Muutamat uudet pelaajat ovat jo nyt osoittautuneet vahvistuksiksi, iloitsee LeTo-manageri Jussi-Pekka Okero.
Viime kaudella LeTo joutui jännäämään sarjapaikkansa puolesta kevääseen saakka, mutta nyt tavoitteet ovat korkealla.
– Lohkossamme pelataan seitsemän joukkueen kolminkertainen sarja, jonka kaksi parasta pääsevät nousukarsintaotteuun toisen lohkon joukkueita vastaan. Nousupeleihin pääsy on LeTon tavoite tällä sesongilla, Okero alleviivaa.
LeTon pelaajarosteri on peräti 29 nimen mittainen. Osalle pelejä tulee LeTo-Akatemiassa Tampereen puulaakin Spiral-liigassa.
– Meillä on suorastaan ylitarjonta pelaajista, joka ainakin minussa nostattaa suorastaan onnistumisen riemua koko edustus salibandya ajatellen. Imua seuraa kohtaan löytyy.
Nuorilta pelaajilta, kuten Joona Rihkolalta, Aleksi Länsirinteeltä, Lassi-Pekka Paloniemeltä ja Tapio Leiposelta odotetaan nelosdivarin tasolle selkeää läpimurtoa, mutta paljon vartijoina ovat totta kai joukkueen kokeneimmat luut Tommy Tuominen ja Jarkko Rinne.
Valmennusosastolta löytyvät Mikko Järvi, Jarno Huuhtanen ja Jarno Nieminen.
– Valmennus on hyvällä pohjalla, pelaajisto on laaja ja laadukas. Meillä on täydet mahdollisuudet nousta kolmoseen. Nousu vaatii hyvän startin kauteen ja missään vaiheessa ei ole varaa leijua eikä hellittää. Uskon, että edessä on hieno säbä-kausi, Okero hehkuttaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?