Hyvästi, kirjakauppa! Lempäälän kirjakauppa oli tiistaina viimeistä päivää auki.

”Ilman tyttöjä tämä olisi ollut katastrofi”

Päivi Seppälä ehti toimia 40 vuotta kirjakaupan myyjänä. Kuva: Katariina Rannaste

Päivi Seppälä ehti toimia 40 vuotta kirjakaupan myyjänä. Kuva: Katariina Rannaste

Kirjakaupan hyllyt huutavat jo tyhjyyttään, mutta vielä joku kulkee niiden edestä ja nostaa viimeisiä teoksia lähempään tarkasteluun. Moni poistuu ostoksen kanssa ja usea kiittää henkilökuntaa kädestä pitäen. ”Kiitämme kaikkia asiakkaita 112 vuodesta”, lukee lapussa hyllyllä.

Lempäälän kirjakauppa oli tiistaina viimeistä päivää auki. Loppuunmyynti alkoi heinäkuun alkupuolella, kun alkoi näyttää siltä, ettei toiminnalle saada jatkajaa. Kirjakaupan lopettamisen taustalla on sairastuminen.

– Sain keväällä lähetteen kuntoutukseen, mutta sanoin, etten lähde ennen kuin kaupan asiat saadaan kuntoon, yrittäjä Pirkko Fors toteaa.

– En olisi selvinnyt loppuunmyynnistä ilman Päiviä ja Annea. Ilman tyttöjä tämä olisi ollut katastrofi.

Kiitokseksi kuluneista vuosista Fors päätti yllättää pitkäaikaiset työntekijänsä Päivi Seppälän ja Anne Leivon Keskuskauppakamarin ansiomerkeillä. Seppälä sai maanantaina kultaisen ansiomerkin 40 vuoden ja Leivo pronssisen ansiomerkin 10 vuoden työskentelystä.

– Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että parempia työntekijöitä saa hakea. He ovat vastuuntuntoisia, loistavia työntekijöitä. Aiemmin he työskentelivät vuoroviikoin, viimeisillä viikoilla he olivat molemmat töissä, Fors kehuu.

– Emme halunneet jättää Pirkkoa pulaan. Halusimme auttaa, kun tiesimme tilanteen. Parhaamme mukaan olemme yrittäneet auttaa, Päivi Seppälä toteaa.

Edessä on vielä kaupan siivous ja tyhjennys keskiviikkona sekä loppuinventaario. Päivi Seppälä auttaa Pirkko Forsia vielä kaupan paperitöiden hoitamisessa kotona.

Naisten tiet eivät tule kirjakaupan lopettamisesta huolimatta eroamaan.

– Olemme hyviä ystäviä, Fors toteaa.

– Myös asiakkaat ovat olleet ihania. Olemme saaneet halauksia, kukkia ja kakkuja. Suurkiitos kaikesta!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?