Kolmen minuutin tehoisku riitti Loiskeelle voittoon futsal-avauksessa

Futsalin ykkösdivisioonan sarja-avaus Sääksjärven Loiskeen ja Lapuan Ponnistuksen välillä oli alussa aikamoista lempääläisnäytöstä, mutta avauspuoliskon jälkeen Hakakrin liikuntahallin pukukoppiin 2 – 1-johtoasemassa siirtyi vastoin pelitapahtumia LaPo.
– Odotetun vaikea avauspelistä tuli. Alussa tekopaikkoja meillä oli paljon, joten en tauolla ollut huolissani. Tiesin, että kun jaksetaan jatkaa samaa rataa, maalejakin tulee, puhkui tuore Loiske-luotsi Mika Järvinen tyytyväisyyttään.
Toisella jaksolla Loiske iski kolmen maalin ryöpyn kolmessa minuutissa. Se riitti taittamaan sitkeän pohjalaisvastustajan selkärangan. Peli päättyi Loiskeen eduksi lukemin 5 – 3.
– Iloinen täytyy olla, että viisi maalia ja niillä oli viisi eri maalintekijää. Pelaajamateriaalimme laajuus pääsi esiin, vaihtoonkin jäi ykkösdivarin tasolle monia kovia kavereita reserviksi, jatkoi Järvinen myhäilevää pelinruodintaa.
Samuli Salminen teki Loiskeen avausosuman, vammojen riivaama Mikko Järvinen jatkoi, Juuso Järvenpää, Otso Suonpää ja Tommi Ahola takoivat loput oranssipaitojen maalit.
– Suonpään Otsolle iso peukku, hän teki tärkeän maalin ja raatoi tutulla tinkimättömällä asenteellaan läpi ottelun. Jalkapallokauden jälkeen hän on ollut mukana vasta muutamassa ottelussa, joten Otson futsalotteet tästä sen kuin paranevat.
Loiske jatkaa kahden pelin viikolla, kun keskiviikkona 14. lokakuuta se kohtaa Ilves Akatemian cupin merkeissä. Lauantaina 17. lokakuuta autonnokka suuntautuu kohti pohjoisinta Pohjanmaan kolkkaa, kun uusi tuttavuus AS Moon Raahesta isännöi Loisketta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?