Yleistyöaika jäykistää hoitajien työtä

Pirkkalan kunta työnantajana on vaihtamassa päivätyössä työskentelevien hoitajien työaikamuotoa jaksotyöajasta yleistyöaikaan tämän vuoden marras-joulukuussa. Vaihdos on työnantajan päätös ja suurin osa työntekijöistä sekä Tehyn Pirkkalan ammattiosasto vastustavat työaikamuutosta.

Suurin muutos työaikamuodon vaihdossa liittyy lepoaikaan työpäivän aikana. Tähän asti hoitajat ovat ruokailleet joutuisasti työn lomassa ja siinä samalla hoitaneet työasioita ja konsultaatioita. Uuden työaikamuodon vaihtuessa hoitajilla tulee olemaan keskellä työpäivää puoli tuntia omaa aikaa, jolloin työasioita ei hoideta. Tämä puolen tunnin lepoaika tulee vastaavasti pidentämään työssäoloaikaa puolella tunnilla.

Työaikamuodon vaihtuminen ja siihen liittyvä lepoaika keskellä työpäivää hankaloittaa asiakkaiden hoitamista joustavasti.

Konsultaatioita hoitajien kesken ja hoitajien ja lääkärien välillä ei lepoajalla hoideta. Hoitajat eivät voi venyttää vastaanottoaikoja, jotka ovat ennen lepotaukoa, vaikka asiat olisivat vielä kesken. Hoitajat eivät voi avata ovea koputettaessa tai vastata puhelimeen tämän puolen tunnin aikana, eivätkä voi ottaa kantaa mihinkään potilaan hoitoa koskeviin kysymyksiin lepoajalla käytävillä liikkuessaan. Myöskään kotihoitajat ja kotisairaanhoitajat eivät voi venyttää käyntejä asiakkaiden luona. Kouluterveydenhoitajillekin ruokatauko on omaa aikaa, jolloin he eivät ole käytettävissä päivystyksellisesti esim. koulutapaturman sattuessa.

Olemme koittaneet vaikuttaa työantajaan hyvän ja toimivan työaikamuodon ja joustavuuden säilyttämiseksi, mutta pyyntömme ja perustelumme eivät ole saaneet työnantajalta vastakaikua.

Toivomme asiakkailta ymmärrystä muutoksen keskellä.

 

Tehyn Pirkkalan ammattiosaston hallitus ja luottamusmiehet

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?