Musavideolla koulukiusaamista vastaan

Vesilahden Kirkonkylän koulun 6B ei takuulla jää sanattomaksi, vaikka koululle ilmestyisi Elastinen ja Robin. Kuva: Katariina Onnela

Vesilahden Kirkonkylän koulun 6B ei takuulla jää sanattomaksi, vaikka koululle ilmestyisi Elastinen ja Robin. Kuva: Katariina Onnela

Kun Elastinen ja Robin kutsuvat, nuoriso vastaa. Kaksikko on haastanut KiVa-koulujen oppilaat mukaan kertomaan, miten he ovat edistäneet kiusaamisen vastaista kulttuuria omassa koulussaan.

Toteutustavan tuli olla yhden A4 sivun mittainen teksti höystettynä videolla, valokuvalla, piirroskuvalla tai muulla tekstiä tukevalla materiaalilla. Vesilahden Kirkonkylän koulun 6B-luokka otti haasteen vastaan ja toteutti tehtävän musiikkivideolla.

Luokka on kerännyt esiintymiskokemusta koulun tapahtumissa, mutta videon tekeminen oli aivan uusi aluevaltaus. Projekti oli täysin oppilaiden suunnittelema ja toteuttama. Apua löytyi kuitenkin tarvittaessa opettaja Ville Hirvoselta.

Videota työstettiin useamman kuukauden ajan. Ideointi, kuvakäsikirjoitus, varsinaiset kuvaukset soittoineen ja editointi opettivat luokalle roppakaupalla uusia taitoja. Etenkin musiikilliset taidot kohenivat, kun bändissä soitettin soittimia rytmikapuloista bassoon ja flyygelistä rumpuihin.

– Vaikeinta oli tehdä lyriikat. Siihen meni noin kuukausi aikaa, arvioi Santeri Saarinen.

Koulun kiusaamistilanteen luokka arvioi hyväksi. Isompia kärhämiä ei juurikaan ole ollut ja nekin joita on ollut on hoidettu koulun puolesta hyvin. Kutosluokkalaiset kertovat menneensä itsekin väliin, jos ovat kiusaamista nähneet.

Artistien heittämän haasteen ratkaisun hetkiä eletään parhaillaan. Pian selviää, ketkä saavat kaikkien tuntemat supertähdet visiitille ja keikalle kotikouluunsa. Miten 6B ottaisi Elastisen ja Robinin vastaan?

–Toivotetaan heidät tervetulleiksi ja esitellään koulua, Roope Laitinen tuumaa.

– Kyllä mä selfien niiden kanssa ottaisin, toteaa Iikka Kuusjärvi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?