Kuntatumpuissa näkyy ryijyperinne ja luonto

Omat on tumput

Hilkka Rantalalla oli Vesilahden kuntalapasia suunnitellessa mielessä kuusten humina.

Lempäälällä ja Vesilahdella on omat kuntatumput. Lempäälän ja Vesilahden Taitokeskuksissa käynnistettiin viime vuonna kuntalapasten suunnittelukilpailu, ja nyt Taito Pirkanmaa ry:n ideoinnin pohjalta lähes jokainen Pirkanmaan kunta on saanut omat nimikkotumppunsa.

Vesilahden nimikkolapanen on nimeltään ”Kuusi”. Mallin on suunnitellut Hilkka Rantala Vesilahden Narvasta.

– Mikään ei ole niin rauhoittavaa kuin suurten kuusten humina! Vesilahden metsissä siitä voi nauttia ympäri vuoden. Metsissä voi samoilla, retkeillä, hiihtää, marjastaa ja sienestää. Tai vain istahtaa rahkasammalien keskelle ja kuunnella kuusten kertomuksia, hän perustelee.

Lempäälän kuntatumput ovat saaneet inspiraation ryijystä.

Lempäälän kuntatumput ovat saaneet inspiraation ryijystä.

Lempäälän nimikkolapasen malli perustuu vanhaan Lempäälä-ryijyyn ja sen pohjalta myöhemmin tekstiilitaiteilija Kirsti Rantasen suunnittelemaan ryijyyn ”Pohja on tärkein”. Lapasmallin on suunnitellut Liisa Lautjärvi.

Lapaspaketteja ohjekuvastoineen on saatavana Taitokeskuksista.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?