Murskaamohankkeessa valtavat turvallisuusriskit

Lempäälän kunnan ympäristöjaosto myönsi ympäristöluvan ja maa-ainesluvan Karhumäen murskaamohankkeeseen ja luvista on valitettu Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen (maa-aineslupa) ja Vaasan hallinto-oikeuteen (ympäristölupa). Valituksiin liittyen kunnan ympäristöjaosto antoi lausuntonsa (maa-aineslupa) hallinto-oikeudelle. Pirkanmaan Ely-keskus päätti aikanaan , että tämän kyseisen hankkeen kohdalla pitäisi tehdä ympäristövaikutusten arviointimenettely. Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi Ely-keskuksen päätöksen ja vaati turvallisuusasioiden selvittämistä ja ratkaisemista lupapäätöksen käsittelyn yhteydessä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut . Nyt ympäristöjaosto antoi lausunnon valituksiin liittyen ja hallinto-oikeus pyysi huomioimaan kyseiset turvallisuusasiat lausunnossaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Nyt on myös tullut Vaasan hallinto-oikeudesta ympäristölupapäätökseen tehtyihin valituksiin liittyen lausuntopyyntö kunnan ympäristöjaostolle. Päätöksiä kummastakin hallinto-oikeudesta on lupailtu kesällä 2016.

Ainakin vuodesta-2009 lähtien on Asemakylän omakotiyhdistys ja alueen asukkaat lähestyneet Lempäälän kuntaa, teknistä toimea ja teknistä lautakuntaa aloitteiden ja muiden vastaavien tapojen kautta suurena huolenaiheenaan Asemakylän liikenneturvallisuus. Vuonna 2009 tekninen lautakunta päätti suunnitelmien tekemisestä ja hidasteiden rakentamisesta Kylmäkorventielle. Vuonna 2011 , kun suunnitelmat olivat valmiit ja piti päättää hidasteiden rakentamisesta, päätettiinkin, ettei tehdä mitään. Nyt ollaan sitten tilanteessa, että Asemakylään on myönnetty lupa murskaamohankkeelle ja lupapäätöksistä on valitettu hallinto-oikeuteen. Alueen asukkailla on ollut  suuri huoli alueen liikenneturvallisuudesta jo ennen murskaamopäätöstäkin ja nyt se huoli on  kasvanut jo aika tuntuvasti. Alueella on paljon läpiajoliikennettä ja myös ylinopeudet ovat arkipäivää. Ns. läheltäpiti – tapauksia sattuu lähes päivittäin. Kylmäkorventie on huonokuntoinen, mutkikas ja kapea. Ei tässä kyllä lähidemokratia ole toteutunut alueen asukkaiden kohdalla, heidän mielipiteitään ei ole kuunneltu, eikä huomioitu päätöksiä tehtäessä. Alueella on tarvittu toimenpiteitä jo ennen murskaamohankettakin ja teknisessä lautakunnassakin on ollut käsittelyssä aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi  Asemakylässä. Se hylättiin ja päätettiin tehdä suunnitelmia kevyenliikenteen väylän  rakentamiseksi. Kevyenliikenteen väylän rakentaminen tuntuu kyllä aika mahdottomalta ratkaisulta. Lähes kaikki tontit ovat tiessä kiinni eli kaikista tonteista pitää ns. pakkolunastaa osa. Sitten pitää sähkölinjoja ja sähkötolppia siirtää, samoin viemärilinjoja ja putkia pitää siirtää. Sitten kalliota pitää räjäytellä jne. Ja tuntuu kyllä aika käsittämättömältä ratkaisulta, jos päätetään tehdä usean miljoonan euron investointi, että saadaan toteutettua valtavat turvallisuusriskit sisältävä murskaamohanke.

Olen toiminut yli 20-vuoden ajan Pirkanmaan pelastuslaitoksella palomies-sairaankuljettajana ja kokemuksesta voin kertoa kymmenittäin esimerkkitapauksia  siitä, että  näihin turvallisuusasioihin puututaan vasta sitten, kun onnettomuus on jo  tapahtunut. Ja yksi surullinen  esimerkki  on myös meiltä Asemakylästä. Pienten lasten / koululaisten isänä pidän käsittämättömänä, ettei näitä turvallisuusasioita oteta vakavasti.  Autoja pystyy aina korjaamaan jos ne rikkoutuvat hidasteista, mutta mikään ei korvaa sitä jos pieni lapsi / koululainen tai minkä ikäinen ihminen tahansa jää auton alle ja mahdollisesti menehtyy.

Näitä riskejä sisältäviä vaaranpaikkoja on myös muualla Lempäälässä ja niihin pitäisi myös reagoida. Asemakylän tapaukseen löytyy youtubesta hakusanoilla Asemakylän lapset/ Lempäälä Kulju Asemakylä Kylmäkorventie Houkkalammentie/ murskaamo/ rekkaralli videoita , käykää katsomassa. Sitten on myös tehty kuntalaisaloitepalvelun kautta aloite pihakadusta, Kylmäkorventie sivukatuineen ja Houkkalammintie sivukatuineen, käykää allekirjoittamassa kyseinen aloite.

Me Asemakyläläiset ymmärrämme, että jostakin mursketta pitää louhia ja se on tämän päivän rakentamisessa ja investointien eteenpäin viemisessä tarpeellista, mutta sen kuljettamiseen tiheän taajaman läpi sisältää kyllä liian suuria riskejä.  Nämä turvallisuusasiat ovat meidän kaikkien kuntalaisten yhteisiä ja tehdään kaikki voitava niiden eteen, että kunnassamme olisi turvallista asustaa, olla ja elää.

 

Jarkko Lahtinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?