Kuisma johtaa sanontojen alkuperää talonpoikaisesta elämänmenosta

Näkki vie ja nakki napsahtaa

Suuri osa vanhoista sanonnoista juontuu talonpoikaisesta elämänmenosta. Kuva Kuokkalan museoraitilta Lempäälästä.Kuva: Erkki Koivisto

Suuri osa vanhoista sanonnoista juontuu talonpoikaisesta elämänmenosta. Kuva Kuokkalan museoraitilta Lempäälästä.Kuva: Erkki Koivisto

Lempääläläisen kirjailija Juha Kuisman (s. 1955) uutuusteos Tupenrapinat – idiomeja ajan uumenista on kovin visuaalinen kirja ottaen huomioon, ettei siinä ole ainoatakaan kuvaa. Kirjoittajan elävä ja runsaasti viihdyttäviä anekdootteja sisältävä kerronta muodostaa lukijalle visuaalista mielikuvaa – kuin kuulokuvan radionkuuntelijalle. Lukija huomaa etsivänsä milloin pataluhaa tuvan vanhasta ruuanlaittovälineistöstä, milloin jännittävänsä alkavaa kylätappelua tupenrapinoiden merkeissä.

Kirja sanonnoista on kurkistus suomen kieleen ja talonpoikaiseen perinteeseen, elämään metsissä, pelloilla ja kylänraitilla, sillä sieltä – entisajan elämänperinteestä vuodenkiertoineen ja työtapoineen – Kuisman mukaan selittyy valtaosa idiomeista eli sanonnoista ja ilmaisuista, osa vielä kauempaa muinaishistoriasta, vasarakirveskulttuurista ja jopa 5 000 vuoden takaa. Kuisma kirjoitti vuosina 2007–09 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen sanontojen selityksiä. Ne ja uudet spekulatiiviset ja osin kiistanalaisetkin sanontojen selitykset on koottu Tupenrapinoihin.

Kukapa suomen kieltä käyttävä ei aina joskus silloin tällöin pohtisi jonkin sanan tai sanonnan alkuperää ja mieltä.  Jostakinhan kaikki pohjautuu.  Vaikka tutun sanonnan purkisi osiksi, sen ymmärrys ei kuitenkaan välttämättä avaudu yksittäisten sanojen perusteella. Kun nykyihmisellä menevät ”pasmat sekaisin”, hän ei tule välttämättä ajatelleeksi, että sana ”pasma” juontaa alun alkaen juurensa pellavarihman kutomisen jälkeiseen vyyhtimiseen. Alun alkaen tuiki tärkeän käsityötermin merkitys on nykyihmiseltä päässyt unohtumaan. Toisaalta nykyajankin nuoriso ”tekee vispilänkauppoja”.

Idiomeja on tuhansittain ja niitä muodostuu kaiken aikaa lisää. Hyvin aiheeseensa perehtynyt Kuisma on kerännyt tuttuja sanontoja kirjaansa toista sataa.

Juha Kuisman teoksen Tupenrapinat - idiomeja ajan uumenista kustantanut kulttuurikustantamo Maahenki Oy. Kuva: Erkki Koivisto

Juha Kuisman teoksen Tupenrapinat – idiomeja ajan uumenista on kustantanut kulttuurikustantamo Maahenki Oy. Kuva: Erkki Koivisto

Hänen sanailunsa on hyväntuulista, koko perheen lukemistoksi soveltuvaa tarinointia. Örkki on pahin kirosana, joka kirjassa esiintyy. Toisinaan sananselittelyissään Kuisma mainitsee Lempäälän ja Vesilahden ja tukeutuu viittauksin muun muassa akateemikko, kielitieteilijä Kustaa Vilkunaan.

Seikkaperäisesti selitetyt ”ei ollut kaksista” tai ”joutua hakoteille” aiheuttaa lukijassaan ahaaelämyksen: noin se tosiaan saattaa olla. Kun joku ei ole kaksista, se on yhtä huonoa kuin se viljelysmaa, joka ei tuota siihen kasvamaan nakatulle viljan siemenelle edes kaveria.

Taulapää saa järkevän selityksen: on vaikea antaa itsestään  filmaattista kuvaa, jos säilyttää sytykettä korvassa. ”Hongan kolistaja” on Kuisman mukaan oikeastikin koputellut petäjää. Sekin selviää, kenen kanoina rentoudutaan, kun ollaan kuin Tuntemattomasta sotilaasta tutut ”Ellun kanat” tai kuka oli se epäonninen lounastaja, jolta appeet ”levisi kuin Jokisen eväät”. Moni itsensä ähkyyn syönyt saattaa  joulupöydästä noustessaan todeta olevansa ”täynnä kuin Turusen pyssy”. Pilaamatta lukuelämystä ja yllätystä, totean tässä vain, että selitys yllättää. Sillä on hyvin konkreettinen alkusyy.

”Seistä H. Moilasena” -sanonnan Kuisma mainitsee, muttei sen syntyperää, joka saattaa yhden selityksen mukaan olla se, että kun aikoinaan  Saarijärvelle laskeutui säähavaintopallo maanviljelijä H. Moilasen maille, tapahtumaa uutisoitiin lentävänä lautasena, ja paikalle saapuneet toimittajat yrittivät saada järkyttyneeltä maanomistajalta turhaan kommentteja.

Sekin selviää, mitä tekemistä tupakoinnilla on palturin puhumisen kanssa. Kuismalle tuttu aihealue lempo ja ”lempo soikoon” ei yllättäen ole päässyt kirjan kansien väliin, mutta kylläkin varsin informatiivinen selonteko, miten kuukkeli on ruotsalaisille pahan ilman lintu ja Suomessa metsänkulkijan kaipaama ystävä eikä mikään pahan onnen tuoja.

– Ruotsalainen suhtautuminen kuukkeliin viittaa tuhannen vuoden takaiseen aikaan Norlannissa, siihen että kulkija on siirtynyt asutun maanviljelysalueen ulkopuolelle seudulle, jossa vihamieliset pedot ja arvaamattomat suomalaiset toimivat omien lakiensa mukaan. Ruotsalaiselle uudistalolliselle kuukkeli merkitsi vaaraa, sitä että erämaa oli kuninkaan maanlakia vahvempi, Kuisma arvelee.

Lukuisat spekulaatiot sanontojen alkujuurista jättävät lukijansa makustelemaan: Yhtä viihteellisen lukupaketin saisi aikaan myös ihan tuiki tavallisten yksittäisten suomen kielen sanojen semiotiikasta. Otetaan nyt vaikka useimmista muista kielistä poikkeavat lukusanamme. Mistä ne juontuvat ja minkä mutkan kautta?

Kieliarkeologiksi heittäytynyt Kuisma itse uskaltautuu korjaamaan villistikin joitakin totuttuja selityksiä. Hän ilmoittaa kantavansa vastuun sanantulkinnoistaan ja rohkaisee lukijaa sanojen merkityksiä eli semantiikkaa pohtiessaan turvautumaan intuitiiviseen sanantajuunsa, heittämään villejä tai jopa tahallisen vääriä arvauksia, tutkimaan asiaa vaikka netistä. Kyseisen sanonnan ensimmäisenä käyttöönottanut ei tule enää tulkitsijaa kovistelemaan, vaikka päättelytyö sortuisi virhetulkintoihin.

Kommentit (2)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?