Työelämää tuodaan Lempäälän lukioon

Niclas Thiel (vas.), Lauri Ahonen ja Jan Heikkilä kuuluvat hankkeen mediatiimiin.

Niclas Thiel (vas.), Lauri Ahonen ja Jan Heikkilä kuuluvat hankkeen mediatiimiin.

Lempäälän lukiossa on ollut tänä syksynä uudenlaista positiivista pöhinää. Käynnissä on #työelämä-niminen hanke, johon Opetushallitus myönsi rahoituksen viime kesänä.

Hankkeen takana on lukion historian ja yhteiskunta-opin opettaja Jarmo Lehtinen, joka toimii myös sen koordinaattorina.

– Olen jo vuosikausia miettinyt sitä, että lukiossa pitäisi tehdä asioita konkreettisemmin ja siten, että asioilla olisi merkitystä. Lukion tulisi olla enemmän yhteydessä ulkopuoliseen maailmaan, Lehtinen perustelee tarvetta hankkeelle.

Tavoitteena on lisätä tietoa työelämästä ja parantaa Lempäälän lukiolaisten valmiuksia menestyä siinä. Tarkoitus on tuoda työelämän asioita oppitunneille ja kaikkeen koulun tekemiseen.

Hanketta oli tarkoitus käynnistellä rauhallisesti, mutta innostus johti siihen, että syksyn aikana on ehtinyt tapahtua jo paljon.

Opetushallituksen ohella kaksi ja puoli vuotta kestävää pojektia rahoittaa Lempäälän kunta. Kunnanjohtaja Heidi Rämö on yksi hankkeen kummeista eli asiantuntijoista, jotka kertovat nuorille omia kokemuksiaan ja näkemyksiään työelämästä. Heidän avullaan on syksyn aikana hahmoteltu erilaisia työelämän trendejä.
– Heidi Rämö ja sivistysjohtaja Nina Lehtinen ovat olleet tästä hyvin innoissaan ja antaneet ideoita sekä availleet ovia. Tämä on koko kunnan hanke, Jarmo Lehtinen hehkuttaa.

Käytännön oppia mediatiimissä

Hanke on käynnistynyt ripeästi myös 25-henkisen mediatiimin osalta. Pääosin ekaluokkalaisista koostuva tiimi muun muassa tuottaa artikkeleita, erilaisia videoita, haastatteluita sekä CV-galleriaa lukion opiskelijoista. Se ylläpitää hankkeen sivustoa netissä.

Tiimin jäsenet Niclas Thiel ja Lauri Ahonen ovat silminnähden innostuneita projektista.

– Olemme käyneet haastattelemassa erilaisia ihmisiä kuten Heidi Rämöä. Teemme kunnalle esittelyvideon Lempäälästä, kun se täyttää ensi vuonna 150 vuotta, pojat kertovat.

He kertovat oppineensa, kuinka toimia haastattelijana ja ylipäätään miten kohdata erilaisessa asemassa olevia ihmisiä.

– Katsekontaktilla ja jämäkällä kädenpuristuksella on iso merkitys. Pitää toimia asiallisesti, Ahonen kertaa.

Mediatiimin jäsenet oppivat paljon toinen toisiltaan ja oman tekemisen kautta. He myös käyvät tutustumassa työelämään.

Työskentelystä saa kurssimerkinnän, mutta se on poikien mielestä sivuseikka. Tärkeintä on oppia työelämässä tarvittavia taitoja.

Omia vahvuuksia tunnistamaan

Viime perjantaina hankkeessa järjestettiin paneeli, johon osallistui sen kummeja. Nämä kertoivat kuulijakunnalle eli koko lukion väelle itsestään ja näkemyksistään.

Juontajina toimineet opiskelijat Susanna Mäkelä ja Riku Väisänen kysyivät panelisteilta vinkkejä lukiolaisille.

– Älkää verratko itseänne toisiin. Tehkää sitä, mistä olette oikeasti kiinnostuneita, kehotti kunnanjohtaja Heidi Rämö.

Useampi panelisti toi esille sen, että nykyään on tavallista vaihtaa ammattia useamman kerran. Lukiossa ei tarvitse tietää, mitä haluaa tehdä loppuelämänsä ajan. Lisäksi suurta osaa tulevaisuuden ammateista ei edes tiedetä vielä maailman muuttuessa niin vinhaa vauhtia.

Jarmo Lehtinen sanoo, että hankkeen seuraavassa vaiheessa aiotaan perehtyä kummien avulla sellaisiin käsitteisiin kuin digitalisaatio ja robotisaatio. Tammikuussa hanketta laajennetaan moneen suuntaan.

– Alamme koota erilaisia pajoja, kuten 3D-pajaa ja 3D-kahvilaa. Opinto-ohjaajamme Suvi Haapalahti alkaa hahmotella nuorten ohjaukseen sapluunaa, jossa nuorta tuetaan itsetuntemukseen liittyvissä asioissa. Sen kautta nuori hahmottaa selkeämmin omat vahvuutensa. Autamme nuoria luomaan oman räätälöidyn opinpolun, jotta he saavat mahdollisimman paljon irti tulevasta lukio-ajastaan, Lehtinen kertoo.

50Lukion hanke 3

Paneelissa keskustelivat Anu Järvensivu (oik.), Heidi Rämö, Kari Saarnio, Mari Kuusjärvi, Marjaana Herlevi ja Pauliina Mäkelä. Juontajina olivat Susanna Mäkelä ja Riku Väisänen.

50Lukion hanke 2

Jarmo Lehtinen iloitsee siitä, että koko lukio lähti innokkaasti mukaan hankkeeseen.

50Lukion hanke 4

Viime perjantaina pidettyä paneelia seurasi koko lukio.

a

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>