Lempääläläisen Tuija Tommilan kirjoitus Vapaan naisen elämää voitti marraskuussa Oikeaan kotiin – asumisen tarinoita -kirjoituskilpailun yleisöäänestyksen. Kirjoituskilpailun järjesti vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien yhdenvertaisuutta edistävä Aspa-säätiö.

Tuija Tommila: Vapaan naisen elämää

Tuija Tommilan menestystä kirjoituskilpailussa juhlittiin pullakahveilla hänen kotonaan.  Kuva: Katariina Onnela

Tuija Tommilan menestystä kirjoituskilpailussa juhlittiin pullakahveilla hänen kotonaan. Kuva: Katariina Onnela

Kotoa muutin vanhempien luota Tampereelle vammaisten palvelutaloon, jossa asuin viisi vuotta. Vuoden verran jo havittelin omaan asuntoon, jossa olisi oma tupa ja oma lupa. Saisi avata oman oven avaimella, eikä kukaan olisi vahtimassa, koska tulen ja koska menen. Vanhemmat vähän pelottelivat, että on rappusia ja kaikki pitää hankkia itse vessapaperia myöten. Mutta minä halusin yrittää.

Eräänä päivänä vanha perheystävä soitti ja kertoi, että oli muuttamassa – ja kysyi, haluaisinko muuttaa hänen asuntoonsa. Innostuin ajatuksesta, sillä asuntokin oli jo tuttu, kun olin siellä käynyt kylässä.

Ennen muuttoa harjoittelin kuukauden verran muutaman muun CP-vammaisen kanssa itsenäistä asumista, ja viikonloppuisin jo kävin omassa asunnossani totuttelemassa. Teimme ruokaa ja siivosimme, leivoin Hanna-tädin pikkuleipiä ja pullaa – saimme vähitellen varmuutta. Kaupasta valitsimme ruokaa, ja teimme kaikkia kotihommia.

Sisareni kanssa haimme kalusteliikkeestä huonekaluja. Halusin ehdottomasti korituolin, koripöydän, lehtitelineen ja puhelinpöydän. Ystävä kertoi, mitkä kukat viihtyvät missäkin valossa. Huusholli ei ole mitään ilman viherkasveja. Kukkakaupassa jo ihmettelivät, mihin niitä kasveja oikein vien.

Minulle tuli Kotiliesi-lehti, josta löytyneellä kupongilla tilasin leipomisoppaan – ilman muuta ajattelin rupeavani leipomaan. Hankin yleiskoneen, mikron ja imurin. Leivoin ohjeen mukaan pullaa, ja perhekin ihmetteli, mistä niin hyvän reseptin olen saanut. Vihdoin opin kananmunankin rikkomaan. Aina piti pakkasessa olla jotakin, mitä pystyi lämmittämään, jos joku piipahti käymään. Vähän epäonnistuneet leipomukset kiikutin töihin, siellä tuli varmasti kaikki syödyksi.

Viikonloppuna kannoin matot ulos kierreportaita hakattavaksi ja aloin siivota ja luututa lattioita. Kesällä olin tehnyt uuteen asuntoon räsymattoja, ja lauantaiaamuisin piiskasin ne oikein olan takaa ulkona. Joka viikonloppuna tuli lattiasta ihan mustat vedet, vaikka vain yksin siellä heiluin.

Töistä tullessa laitoin aina kahvit kiehumaan, ostin tullessani pullan ja rupesin lukemaan Kotiliettä niin kuin hienot rouvat. Jos olin töissä väsähtänyt ja kiukkuinen, tiesin mikä auttaa. Hain jauhoja ja hiivaa ja rupesin leipomaan tuoreita, ihania pullia. Nautin siitä, kuinka koko huusholli tuoksui. Myös Hanna-tädin pikkuleipiä leivoin usein. Yhtenä jouluna kutsuin kehitysvammaisten johtokunnan kotiini kahville. Olin leiponut kaikille joulumaistiaisia.

Ruokaa ostin pääasiassa töistä, pakastin ja lämmitin sitten ateriaksi. Perunoita keittelin itse. Jos jotakin unohtui, kaupan yhteydessä oli kioski, josta sai kaiken puuttuvan.

Kerran yritin saada kunnan avustajilta ohjeita ruuanlaittoon ja leipomiseen, mutta he sanoivat vain tulleensa siivoamaan, eivätkä meinanneet mattojakaan viedä ulos. Keskustelin asiasta johtajan kanssa joulutorttujen ja kahvikupin äärellä, ja sen jälkeen vietiin matot joka kerran ulos.

Nautin siitä, kun oli oma pesuhuone, jossa voi pestä hiuksetkin aina halutessaan. Oli niin ihana lekotella omassa kodissa. Ajattelin: voiko olla mitään ruhtinaallisempaa kuin olla täällä.

Alakerrassa asui vanhempi nainen, jonka kanssa rapussa usein juttelin. Hänelle vein välillä lämpimäisiä. Häneltä sain myös paljon järkeviä ohjeita erilaisiin arjen asioihin. Nautin mahdottomasti siitä, että kukaan ei ole pääni päällä. Kenelläkään muulla ei ole sananvaltaa tekemisiini – emäntä saa tehdä, kuten haluaa.

Tilasin oman paikallislehdenkin ja tutkin, millaista toimintaa on tarjolla. Lähdin mukaan kuoroon ja seurakunnan piiriin. Pyöränkin hankin – kolmipyöräisen – sillä kiertelin monta lenkkiä, toisinaan myös ojan kautta.

Itsenäinen asuminen toi lisää varmuutta ja onnistumisia koko elämiseen. Aina on vessapaperia riittänyt, vaikka se on pitänyt itse ostaa.

 

Tuija Tommila

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>