Levyjä soittamalla ympäri Suomea

Vesilahdelta kotoisin ja kovassa nosteessa oleva DJ Tontona tunnettu Toni Illokoski on nauttinut levyjen soittamisesta ja siitä, että on omalla työllään päässyt eteenpäin ja saanut tunnettavuutta soittopiireissä. Kuva: Kimmo Heino

Vesilahdelta kotoisin ja kovassa nosteessa oleva DJ Tontona tunnettu Toni Illokoski on nauttinut levyjen soittamisesta ja siitä, että on omalla työllään päässyt eteenpäin ja saanut tunnettavuutta soittopiireissä. Kuva: Kimmo Heino

Vesilahdelta kotoisin oleva, nyttemmin lempääläläistynyt Toni Illokoski on itseoppinut DJ, joka soittaa levyjä yökerhoissa ympäri Suomea. Autopesulassa päivätöissä oleva Illokoski ehtii töiden ohella esiintymään DJ Tontona viikonloppuisin. Vuoden 2015 aikana keikkoja on ollut satakunta.

– Töiden ja klubikeikkojen jälkeen vapaa-ajalla kuuntelen kauheasti uutta musiikkia ja valmistelen uusia settejä. Se on sellaista soittajan arkea. Muuten latailen akkuja ja keikkojen ulkopuolella kuuntelen kovin erilaista musiikkia kuin mitä keikoilla soitan, tämän päivän musiikista hyvin perillä oleva Illokoski kertoo.

Innostus musiikkia kohtaa on Illokoskella ollut aina vahva ja tarve etsiä jatkuvasti uusia biisejä ja artisteja. Innostus levyjen soittoon on ollut luontaista.

– Nuorempana huomasin olevani aina esimerkiksi kotibileissä ensimmäisenä valitsemassa ja vaihtamassa biisejä. Myöhemmin hankin oman miksauspöydän, ja siitä hommat ovat kasvaneet isommiksi askel askeleelta, Illokoski valottaa.

Puolitoista vuotta omalla toiminimellä Tonto Music toiminut Illokoski soittaa pääasiassa yökerhoissa yleensä yhdessä Tuure Veijan alias DJ Reetun kanssa. Yhdessä kaksikko tunnetaan nimellä Haippi DJ’s.

– Olemme kaksi saman henkistä DJ:tä, jotka tykkäävät soittaa ja luoda tunnelmaa. DJ:n pitää soittaa, mistä itse pitää, mutta olen hyvin joustava. Katson, mistä yleisö innostuu ja ohjaan settiä siihen suuntaan. Meillä kohdeyleisönä on yökerhoissa käyvä tanssiva nuoriso. Ikähaarukka on karkeasti kahdeksantoistavuotiaista kaksiviitosiin, Illokoski kertoo.

Kalenteri täyteen!

DJ Tonto on kuluneen vuoden aikana kiertänyt laajalla skaalalla esiintyen kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Viikonlopuille ajoittuvat esiintymiset on pyritty valitsemaan samalta suunnalta, jotta sekä perjantaina ja lauantaina on mahdollista keikkailla eikä siirtymiin kulu kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa.

– Tavallisesti lähdetään kohdekaupunkiin iltapäivästä. Somistetaan baari, jos siellä on illalla erityinen teema. Sen jälkeen laitetaan tekniikka kuntoon, syödään jotain ja kymmenestä eteenpäin alkaa soitto. Soittovuoroa vaihdellen tunnin välein ja vedetään läpi yön. Jos ollaan kauempana, jäädään kohdepaikkakunnalle yöksi, omaa mikseriä keikoilla kuljettava Illokoski selventää.

Vuodesta 2012 enemmän tosissaan soittanut Illokoski kertoo olevansa oman korvan kautta oppinut tiskijukka: hän on omilla soittimillaan tarpeettoman paljon kokeiluja tehneenä oppinut taitonsa.

– Tavoitteenani on pitää kalenteri täynnä ja soittaa mahdollisimman paljon keikkoja. En halua tilannetta, etten pääsisi tekemään tätä. Haluan kääntää kaikki kortit ja nähdä, kuinka pitkälle soittamalla voin päästä. Olen omasta mielestäni vasta aika vähän aikaa tehnyt näitä juttuja. Kuitenkin koen, että soittamalla edustan itseäni. Ehkä tästä on ammatiksi, miettii Illokoski.

– Parasta tässä on ollut huomata oma kehitys ja eteenpäin pääseminen oman soittamisen ansiosta. Myös uusien ihmisten kohtaaminen uusissa kaupungeissa tarjoaa suurta riemua, Illokoski päättää

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>