Ideaparkissa leivottiin piparinleivonnan Suomen mestari

Piparinleivonnan Suomen mestaruus -kilpailu järjestettiin viidennen kerran Lempäälän Ideaparkin tapahtumatorilla lauantaina 12. joulukuuta. Finaali oli täynnä tiukkaa taistoa ja luovuutta.

Finaaliin osallistuivat Linda Järvinen Pohjankurusta, Marita Kiiski Verlasta, Jarmo Kuittinen Kuopiosta, Marika Löfgren Turusta ja Maria Ollonberg Ikaalisista. Finaalissa kilpailijat saivat tehdä vapaamuotoisen työn, aikaa työn tekemiseen alusta loppuun oli vain 1,5 tuntia.

Voiton tiukassa kisassa vei kotiin Linda Järvinen, jonka puussa sijaitseva pyöreä mökki oli tuomariston mielestä ihana, innovatiivinen, taidokkaasti tehty ja lapsia kiehtova fantasia-aihe. Linda on itseoppinut kondiittori, jonka korkea ammattitaito näkyy vapaalla kädellä tehdystä voittotyöstä. Kilpailun aikana saatiin seurata muun muassa, miten Järvinen taivutti juuri uunista otettuja palasia lämpiminä muotoonsa juuri haluamallaan tavalla.

Herkullinen leivostarjotin oli toiseksi tulleen Marika Löfbergin taidonnäyte.  Kilpailun kolmannen sijan valloitti finaalin ainoa miespuolinen osallistuja, Jarmo Kuittinen.

Piparinleivonnan Suomen Mestarin valitsi raati, johon kuuluivat Myllyn Paras Oy:n tuotekehittäjä, leipurimestari ja kondiittorimestari Iiro Heinonen, tilaisuuden juontaja Kimmo Vehviläinen, ruokaviestinnän ammattilainen, kotitalousopettaja Arja Elina Laine sekä Ideaparkin edustajana Ideaparkin kauppiaat ry:n puheenjohtaja Tapani Hakala.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?