Nuori, vielä ehdit hakea kesätyöpaikkaa

Lempäälän kunta tarjoaa jälleen nuorille kesätyöpaikkoja. Hakuaika alkoi 25.tammikuuta ja päättyy 19. helmikuuta. Työpaikkoja voivat hakea vuosina 1996–2000 syntyneet nuoret. Töitä on tarjolla muun muassa terveyskeskus- ja puistotyön sekä lasten kanssa työskentelyn saralla. Työtehtäviin kuuluu esimerkiksi erilaisia siivoustehtäviä, kuten ikkunoiden pesua, lasten kanssa leikkimistä ja erilaisia ulkotöitä, kuten haravointia ja kesäkukkien kastelua.

Kesätyöpaikan hakeminen onnistuu sähköisesti kunnan sivuilla olevan hakulomakkeen avulla.

Myös Vesilahden kunnalla on kesätyöpaikkoja haettavissa. Hakuaika alkoi 1. helmikuuta ja päättyy 11. maaliskuuta. Kesätyöpaikat on suunnattu peruskoulun päättäville vesilahtelaisille nuorille, joilla ei ole aiempaa työkokemusta. Kesätöihin kuluu esimerkiksi siivous- ja vanhustyötä.

Kesätöihin voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella.

Teksti: Ella Virtanen, tettiläinen

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?