Muistoa minulta pyysit

Ainakin 25 vuotta sitten omalla ala-asteellani kiersivät muistokirjat. Sinne kirjoitettiin värssyjä, kuten ”ystävyys on kuin pikkuinen ukko, jolla on kädessä avain ja lukko. Niillä se sitoo ystävät yhteen, niin kuin maamies pellolla lyhteen”. Hienointa oli saada opettajan virheettömällä kaunokirjoituksella tekemä värssy kirjaansa. Sivulle liimattiin koristeeksi nykyisin jo lähes esihistoriallisiksi luokiteltuja kiiltokuvia.

Muistokirjojen jälkeen kiertoon lähtivät ystäväkirjat. Nimen ja lempiruuan lisäksi kirjassa tiedusteltiin ainakin lempieläintä, inhokkiainetta koulussa ja tulevaisuuden haaveammattia. Ystäväkirjan kiertojärjestys kieli hyvin selvästi luokan hierarkiasta. Suosituimmat tytöt ja pojat saivat sen ensimmäiseksi ja kirja kiersi luokan suosituimmuusjärjestyksessä. Jos tilaa oli, saivat jotkut kirjoittaa siihen uudemmankin kerran. Hyvinkin saattoivat tuolloin muutamassa viikossa lempiasiat muuttua.

Ala-asteen loppupuolella saapuivat jostakin rapakon takaa slämärit eli slam bookit. Slämärin omistaja kirjoitti tyhjään vihkoon itse kysymyksen per sivu ja antoi sitten kavereille vastattavaksi. Ensimmäiselle sivulle kirjoitettiin oma nimi ja piirrettiin oma merkki. Kysymyksiin vastattiin piirtämällä ensin merkki ja sitten kirjoittamalla vastaus. Koska ikää oli enemmän olivat kysymyksetkin vaihtuneet toisenlaisiksi. Kaikissa slämäreissä tiedusteltiin ainakin kolmea kivointa tyttöä, kolmae kivointa poikaa, kolmea tyhmintä poikaa ja mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle.

Vastaukset toistivat itseään vihkosta toiseen. Kivoimmat tytöt olivat aina samat, koska toiveissa oli päästä heidän kanssaan parempiin väleihin. Voi sitä onnellista päivää, jos joskus pääsi itse jonkun suositun tytön kivoimmat-listalle. Harmillisesti suosio oli useimmiten haihtuvaista ja seuraavassa slämärissä oman nimen tilalla olikin jo joku muu.

Viihdyttävyydessään vanhat muistokirjat, ystäväkirjat ja slämärit ovat nykyisin vertaansa vailla. Aikuisena sitä vain osaa lukea myös rivienvälit huomaten ala-asteikäisen epätoivoisen tarpeen olla hyväksytty ja suosittu. Lasten julmuus on myös ihan omaa luokkaansa eivätkä kaikki slämäreistä kumpuavat muistot ole kauniita ja onnellisia.

Muistoissa moni koulukaveri ala-asteelta on edelleen se räkänokkainen poika silmälasit vinossa tai urheilullinen poikatyttö NHL-lippiksessä. Oletettavasti hekin ovat kuitenkin kasvaneet aikuisiksi. Omalle luokalleni kukaan ei ole järjestänyt luokkakokousta, mutta olisi kyllä kiinnostavaa sellaiseen osallistua. Mitä tulikaan räkänokasta ja poikatytöstä isona?

Ehkä luokkakokouksessa voisi yhteisen illanvieton jälkeen kierrättää slämäriä ja katsoa ovatko vastaukset ennallaan. Onko suosittu tyttö sitä vielä kolmekymppisenäkin ja pyöriikö pieni piiri edelleen samaan suuntaan kuin Keskuskoulun pihalla 90-luvulla.

Katariina_Onnela
Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>