Nuoren sukupolven työhuonekulttuuria Pirkanmaalle

Nuori suunnittelija ja pian Tampereen teknillisestä yliopistosta arkkitehdiksi valmistuva Lassi Viitanen pitää arkkitehdin työtä ensisijaisesti yleismaailmallisena ja loogisena ongelmanratkaisutyönä. Kuva: Tuomas Koivisto

Tampereen ydinkeskustassa on vuoden päivät toiminut valtavissa lähes neljänsadan neliön tiloissa työhuone, joka on koonnut eri alojen tietotyön tekijöitä yhteen. Tiloissa toimii kymmenen nuorta suunnittelijaa: vastavalmistuneita ja valmistumassa olevia arkkitehteja, kaksi koodaria sekä johdon konsultti. Buenaventura-nimellä kulkevan työnhuoneen porukka palkittiin ensimmäisellä lunastuksella (neljäs sija) Alvar Aalto -museon ja Keski-Suomen museon nivelosan suunnittelukilpailussa, johon ehdotuksia tuli yhteensä 689 kappaletta.

– Molemmat museot ovat Alvar Aallon suunnittelemissa rakennuksissa. Hän on paljon arvostetumpi nimi maailmalla kuin mitä täällä kotimaassa edes ymmärretään. Siksi tuo yleinen kansainvälinen kilpailu houkutteli niin paljon ehdotuksia ympäri maailmaa. Se on toiseksi eniten Guggenheim-rakennuksen suunnittelukilpailun jälkeen. Tällainen kilpailusta saatu tunnustus tuntuu erittäin hyvältä, kertoo yksi Buenaventuran perustajista Lempäälästä kotoisin oleva nuori suunnittelija Lassi Viitanen.

Buenaventuran arkkitehtityöhuoneen hulppeissa tiloissa valmistuu muun muassa nuorten suunnittelijoiden kilpailutöitä kansainvälisiin arkkitehtikilpailuihin. Kuva: Tuomas Koivisto

Buenaventuran arkkitehtityöhuoneen hulppeissa tiloissa valmistuu muun muassa nuorten suunnittelijoiden kilpailutöitä kansainvälisiin arkkitehtikilpailuihin. Kuva: Tuomas Koivisto

Buenaventura syntyi ajatuksesta yhdistää eri osaajien tietoja ja taitoja. Pari vuotta vanha idea konkretisoitui sopivien tilojen löydyttyä ja kahdeksan perustajan myötä.

– Teemme pääasiassa arkkitehtisuunnittelua, mutta sen lisäksi jonkin verran tuotekehitystä ja designia. Työhuoneen ideana on tarjota alusta luovalle työlle. Me vuokraamme pöytäpaikkoja siten, että toimitaan eri hankkeissa eri kokoonpanoilla yhdessä ja erikseen. Kukaan ei siis ole toisensa palkkalistoilla, vaan tällaisella nuoren sukupolven työhuonekulttuurilla pyrimme synergiaetuihin. Vuokraamme myös työhuoneita ja käytössämme on luentosali ja showroom, Lempäälän lukiosta vuonna 2007 kirjoittanut lähes valmis arkkitehti Viitanen avaa työhuoneen tarkoitusta.

Buenaventuran kisatiimi kehittää ammattitaitoaan osallistumalle suunnittelukilpailuihin.

– Kaikkiin järkeviin kilpailuihin lähdetään mukaan, tietenkin myös kansainväliset houkuttelevat. Se on ainut tapa päästä kiinni isoihin hankkeisiin. Se on työläämpää, mutta pitkässä juoksussa myös palkitsevampaa kuin vain pientalojen suunnittelu. Ovathan kilpailut riskipeliä, mutta työhuoneen joustava ja kevyt rakenne mahdollistaan osallistumisen, yrittäjäksi itsensä mieltävä Viitanen miettii.

Nuori suunnittelija ja pian Tampereen teknillisestä yliopistosta arkkitehdiksi valmistuva Lassi Viitanen pitää arkkitehdin työtä ensisijaisesti yleismaailmallisena ja loogisena ongelmanratkaisutyönä. Kuva: Tuomas Koivisto

Nuori suunnittelija ja pian Tampereen teknillisestä yliopistosta arkkitehdiksi valmistuva Lassi Viitanen pitää arkkitehdin työtä ensisijaisesti yleismaailmallisena ja loogisena ongelmanratkaisutyönä. Kuva: Tuomas Koivisto

”Miksei Lempäälässäkin”

Taiteista ja luovasta työstä kiinnostunut Viitanen tiesi jo varhain suuntautuvansa alalle. Lukion toisena vuonna asia kirkastui ja vaihtoehdoiksi muodostuivat joko teollinen muotoilu tai arkkitehdin yliopistotutkinto.

– En koe olevani taiteilija, vaan luovan työn tekijä. Arkkitehtina nautin siitä, että yhdistetään taiteita ja tekniikkaa. Varsinaisissa työtehtävissä vastataan toimeksiantajan tarpeisiin. Omia ideoita tuodaan esiin, mutta ne eivät ole itseisarvo projektissa, Viitanen pohtii.

– Tietotyö ei ole paikkasidonnaista, joten voisinhan tällaisen työhuoneen perustaa vaikka kotiin Lempäälään, jos vain sopivat tilat löytyisivät, Viitanen innostuu.

Tällä hetkellä Tampereen teknillisessä yliopistossa arkkitehtuuria opiskelevat Viitasen lisäksi Lempäälän lukiosta kirjoittaneet Heini Järventausta ja Arttu Kuisma.

– Minusta se on aika poikkeuksellisen paljon ottaen huomioon Lempäälän lukion koon ja yliopiston aloituspaikkojen määrät. Se mitä lukiosta jäin kaipaamaan, oli kuvataiteissa arkkitehtuurikurssi. Heitän täkyn, että sellaista voisi harkita lukion opetusohjelmaan. Yleismaailmallisena aiheena se olisi varmasti hyödyllinen, koska arkkitehtuuri on ennen kaikkea ongelmanratkaisua, Viitanen ehdottaa.

Tuomas Koivisto

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>