Koulukuljetusedun rajaa ollaan Lempäälässä nostamassa

Koulukyydit hiertävät Laasonportissa

Kunnan päätös on ajamassa Jekki Leppikankaan ja Markus Saukonojan kulkemaan 4,2 kilometrin koulumatkan jalan. Kuva: Katariina Rannaste

Kunnan päätös on ajamassa Jekki Leppikankaan ja Markus Saukonojan kulkemaan 4,2 kilometrin koulumatkan jalan. Kuva: Katariina Rannaste

Pienten poikien Markus Saukonojan ja Jekki Leppikankaan pitäisi kulkea 4,2 kilometrin matka Laasonportilta Lempoisten kouluun. Valkeakoskentietä myötäilevän koulumatkan varrella on Ahtialanjärvi ja Tredun työmaa. Ne ovat riskialttiita paikkoja Laasonportin lapsille, vanhemmat sanovat.

Lempäälä aikoo nostaa koulukuljetusten kilometrirajaa 1.8. alkaen. Tähän asti käytössä on ollut kolmen kilometrin raja, jonka ylityttyä koulutaksi on hakenut oppilaan kotoa. Jatkossa oppilaille myönnettäisiin koulukuljetus vain mikäli koulumatkan pituus on yli viisi kilometriä. Kunta on luopumassa järjestelystä vedoten säästöihin.

– Kasvatus- ja opetuslautakunta on päättänyt maksuttoman koulukuljetuksen kilometrirajan nostamisesta kolmesta viiteen kilometriin käyttötaloussuunnitelman vahvistamisen yhteydessä. Muutos koskee tasapuolisesti kaikkia oppilaita ja koko kuntaa, vahvistavat sivistysjohtaja Nina Lehtinen ja hallintopäällikkö Aila Alanen Lempäälän kunnasta.

– Sivistystoimen osuus koko kunnan säästövelvoitteesta on noin 900 000 euroa ja summa kerätään kasaan muun muassa tarkastelemalla ja supistamalla kaikki ei-lakisääteiset palvelut. Perusopetuslain mukainen maksuttoman koulukuljetuksen kilometriraja on esikoulusta 9-luokkaan asti kaikilla oppilailla viisi kilometriä, Lehtinen ja Alanen selvittävät.

Päätös hiertää etenkin Laasonportin alueella, mistä pelkän matkan perusteella koulukuljetusta ei enää myönnetä. Tilanne on hankala muun muassa Heljä ja Petri Leppikankaalle.

– Meillä on taloudessa yksi auto ja se on minulla työkäytössä. Lähden kuuden aikaan aamulla töihin ja palaan aikaisintaan neljältä iltapäivällä. Jekki pitäisi joko viedä kuudelta koululle tai laittaa poika kuuden aikaan kävelemään kohti koulua, Petri Leppikangas kuvaa.

– Tredun työmaa saa Valkeakoskentielle aikaan hirveän trafiikin. Minun mittapuullani koulumatkaa ei voi määritellä turvalliseksi. Lisäksi tämän ikäisillä lapsilla mielessä ovat yleensä muut asiat kuin päämäärä, naapuri Vuokko Saukonoja toteaa.

Vanhemmat eivät ole tumput suorina

Toimettomiksi vanhemmat eivät ole jääneet. Laasonportin omakotiyhdistyksen nimissä Kuntalaisaloite.fi -palveluun on jätetty koulukyytejä puolustava adressi. Päivässä adressi keräsi yli 100 allekirjoitusta.

Vanhemmat ovat järjestäneet lapsille myös kyytejä organisoimansa kuljetusringin kautta. Kunta kannustaa perheitä oma-aloitteellisuuteen.

– Onko esimerkiksi mahdollista omakotiyhdistyksen ostaa kuljetuspalvelu kuljetusyrittäjältä?, Nina Lehtinen ja Aila Alanen esittävät.

Tulevan säästön vanhemmat kyseenalaistavat, sillä aamu- ja iltapäivätoiminnan kulut kasvavat päätöksen myötä merkittävästi. Hyvää ei tosin ole tiedossa senkään suhteen.

– Myöskään 1.-2.- luokkalaisten oppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminta ei ole lakisääteistä toimintaa. Ohjaajaresurssia joudutaan säästöjen takia karsimaan ensi syksystä alkaen ja esimerkiksi kouluille asetetaan oppilaille kiintiöt aamu- ja iltapäivätoimintaan. Oppilasmäärää, joka olemassa olevalla ohjaajaresurssilla voidaan toimintaan ottaa, tullaan säätelemään ainakin 2. luokkalaisten osalta, Lehtinen ja Alanen kertovat.

 

Heikennyksiä vastustetaan adressilla

Kuntalaisaloite.fi -palveluun on maanantaina 14. maaliskuuta jätetty Lempäälän koulukyytejä koskeva adressi.

– Tarkoitus on varmistua, että asia tulee valtuuston käsiteltäväksi, kertoo Janne Koskinen, yksi asiaa ajava vanhemmista.

– Pyrimme siihen, että kunta pyörtää päätöksensä.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentit (5)

  1. Tuula koivisto

    Menkää nyt päättäjät/säästäjät itse kävelemään aamuin, illoin sama matka.
    Eikä se edes riitä, että kävelette saman matkan, vaan se pitää olla AIKUISELLA vähintään 10km.suuntaansa 40kg rinkka selässä, koska lapsen voimavarat eivät ole samat kuin aikuisen.
    Aikuiset voivat kävellä matkansa moottoritiellä, koska pienille lapsille vilkkaat maantiet ovat yhtä turvattomia, kuin aikuiselle jalankulkijalle moottoritie ja esim.sen ylitys.
    Ei lapsilla ja heidän turvallisuudellaan saa, eikä voi säästää.

    Vastaa
  2. Pekka

    Täysin on asiaa, kyllä kunta nyt säästää väärässä paikassa.
    Ja kuulemani mukaan uusi kunnanjohtaja on ollut päätöksen takana eli
    on kyllä taas lapsiperheiden asialla.
    Ja ihmetyttää eikö kunnalla ole mitään vastuuta kaavoittamiensa asemakaavojen palvelujen suhteen?

    Vastaa
  3. Inho Realisti

    Toivoisin että tässä asiassa saataisiin jonkinlainen kompromissi aikaiseksi.
    Hieman vaikuttaa siltä että päätös ei ole ihan loppuun ajateltu. Jos päätös pysyy joudutaan rahaa käyttämäään kevyen liikenteen turvallisuuden parantamiseksi kenties isompiakin määriä ja onhan se epäinhimillistä sekä suorastaan järjen vastaista lähettää lapsi tuollaiselle matkalle.
    Toivoisin kuitenkin että lasten vanhemmat eivät pelaa asian kanssa upporikasta tai rutiköyhää lapsiensa kustannuksella vaan löytävät jonkinlaisen kompromissi ehdotuksen jossa ovat valmiita tulemaan kustannuksissa vastaan jos sopu siten löytyisi.

    Vastaa
  4. Ihmettelen vaan...

    …miten samaan aikaan kunnalle etsitään hallintojohtajaa vahvistamaan johtoporrasta, kun on aivan ”pakko” säästää koulunkäynninohjaajista, ap-ip-toiminnasta ja kyydityksistä. Kuinka nyt jotenkin tuntuu hieman väärältä?

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>