Lempäälä otti omakseen

Väinö Valtonen talvisissa askareissaan.

Väinö Valtonen talvisissa askareissaan.

Väinö Valtonen asuu kodissaan Lempäälän Kuljussa. Hän on syntynyt Karjalan kannaksella Kuolemajärven pitäjän Viuhkolan kylässä 30. maaliskuuta ja täyttää kohta 90 vuotta. Valtosen kotiseutu oli kolkohkolta kuulostavasta nimestään huolimatta kappale kaunista Karjalaa. Näin hän muistelee kuluneita vuosia:

”Olen saanut elää lapsuuttani 1930-luvulla vanhempieni ja sisarusteni kanssa turvallisessa maalaisympäristössä, jossa lapset ajan tavan mukaan totutettiin tekemään talon töitä voimiensa mukaan. Leikeillekin jäi oma aikansa sitten, kun annetut tehtävät oli tehty. Sieltä on jäänyt elämäni evääksi ahkeruutta kunnioittava ja vaatimaton elämäntapa.

Vuosikymmenen lopulla sodan uhka rikkoi maalaiselämän rauhan. Lokakuussa 1939 saapuivat Ässä-rykmentin sotilaat Kuolemanjärven kyliin, elimme yhdessä heidän kanssaan sotaa edeltäneen neuvottelujen ajan. Tarkkailin tapahtumia 13-vuotiaan pojan silmin ja korvin. ”Teidät kuljetetaan pois sotatoimialueelta”, vastasi komppanianpäällikkö kylän miesten kysymykseen meidän kohtalostamme mahdollisen sodan aikana. Niin myös tapahtui.

Evakkomatkalle lähdin äitini ja sisareni kera Talvisodan toisena päivänä isäni saappaat jalassa, pitkä lammasnahkaturkki ylläni ja kolme ruislimppua repussani. Saimme ymmärtäväisen vastaanoton Hämeessä, Koijärven Matkun Kreivilässä. Sodan ankarimpia taistluita käytiin pääpuolustuslinjalla Summassa, se oli Viuhkolan naapurikylä. Muutamat meistä kävivät kuuntelemassa uutiset talon radiosta ja kertoivat tapahtumat toisille. Kolme perhettä samassa, tosin isohkossa huoneessa, ei ollut mikään ongelma. Rauhan tultua perheemme muutti Sastamalan Karkkuun, mistä hankimme pian oman kodin.

Kansakoulun olin ehtinyt käydä jo Karjalassa. Sen jälkeen en koulun penkille päässyt ennen kuin 19-vuotiaana. Oppikouluun pääsy ei ollut minulle sota-ajan oloissa mahdollista, ja se on hiertänyt mieltäni koko elämäni ajan. Saman kokivat kanssani silloin monet Suomen nuoret. Vain neljä prosenttia ikäluokastamme suoritti ylioppilastutkinnon, mainitsee professori Viljo Rasila syntymäpäivähaastattelussaan, hänkin 1926 syntyneitä. Nykyään prosentti lienee yli 50:n.

Jatkosota oli vielä käynnissä, kun helmikuussa 1944 ikäluokkani miehet kutsuttiin suorittamaan asevelvollisuuttaan. Käsky kävi Lempäälään, täällä toimi Jv koulutuskeskus 28. Silloinen Mieskotiteollisuuskoulu otti suojiinsa komppanian verran sotilaita, siellä minunkin petipaikkani oli. Kaikki aliupseerit tarvittiin kouluttajiksi, niinpä minä alokas sain sattumalta paikan erikoiskoulutukseen komppanian kirjurina. Siihen olin tyytyväinen, muuten sota-ajan ankeat olot, eivät mieltä ylentäneet, eikä Lempäälä silloin herättänyt mielenkiintoani. Kesän tullen koulutus oli annettu, lähtökäskyä ei vain kuulunut. Onneksemme sota loppui syyskuussa välirauhaan ja ikäluokkani kotiutettiin ensimmäisten joukossa.

Vuonna 1945 hakeuduin viisivuotiseen opettajakoulutukseen Itä-Suomen seminaariin, joka muodostettiin Rauman seminaarin yhteyteen Sortavalan seminaarista evakuoiduista miesluokista. Ammattihaaveitteni harvoista mahdollisuuksista tämä näytti oikealta valinnalta. Seminaariopiskelussa oli vahva sija musiikilla, se sopi minulle. Sieltä sain kipinän säveltapailuun ja mäkilähdön kuorolauluun, elämäni rakkaimpaan harrastukseen. Monet kuorot ovat tulleet tutuiksi, Händel-kuorossa lauloin bassoa 40 vuoden ajan.

Vuonna 1950 tulin neljänneksi opettajaksi Lempäälän Sääksjärven kansakouluun, koulunjohtajan tehtäviä hoidin 25 vuoden ajan. Muualle hakeminen jäi haaveeksi, sillä vuosien kuluessa Lempäälä muuttui yhä mukavammaksi asuinpaikaksi, kenties itsekin muutuin. Tänne rakensin kotini, täällä ovat kaksi lastani kasvaneet, käyneet koulunsa ja lentäneet aikanaan pois pesästä. Iloitsen ikääni nähden hyvästä terveydestä, viidestä lapsenlapsesta ja pienestä Onni-pojasta, joka kasvaa jo neljättä sukupolvea.

Olen saanut nähdä oman kouluni Sääksjärvellä kasvavan pienestä kansakoulusta suureksi yhtenäiskouluksi. Toinen vieras kieli alkaa jo ala-asteella, on viimeisin minut pysähdyttänyt uutinen. Onnittelen aikamme lapsia rikkaista opiskelumahdollisuuksista, sillä hyvin muistan senkin ajan, jolloin lapset löysivät ilonsa todella vähästä, esimerkiksi uudesta aapisesta, kynästä, kumista ja vesiväreistä. Kouluateria, vaatimatonkin, on aina ollut kullanarvoinen asia. Tunnustus Lempäälän koulutoimelle: täällä on kouluasioissa aina pyritty kehityksen eturintamaan.”

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>