Mikko Uola: ”Kekkonen tyypillisin ja tunnetuin takinkääntäjä”

Presidentti Urho Kekkonen nauttimnassa Lapin kevätauringosta ETYK-vuonna 1975. Kuva: Urho Kekkosen arkisto

Presidentti Urho Kekkonen nauttimassa Lapin kevätauringosta ETYK-vuonna 1975. Kuva: Urho Kekkosen arkisto

Vapaussodan ja Itsenäisyyden Lempäälän Seudun Perinneyhdistys ry:n Lempäälässä keskiviikkona 9. maaliskuuta  järjestämässä Suomen sodan jälkeisen historiasarjan seminaarissa valtiotieteiden tohtori, dosentti Mikko Uola piti esitelmän ”Paasikivi, Kekkonen ja sodanjälkeiset takinkäännöt”. Siinä Uola nimittää entisen presidentti Urho Kekkosen tyypillisimmäksi ja tunnetuimmaksi esimerkiksi porvarillisen puolueen edustajasta, joka ryhtyi yhteistyöhön kommunistien kanssa poliittisen myöntyvyyden nimissä edistääkseen omaa poliittista uraansa sodan jälkeisessä Suomessa.

Heti sota-ajan jälkeen vallinnut myöntyvyyspolitiikka sai jatkoa seuraavilla vuosikymmenillä.

– Takinkääntö on historiallinen tosiasia, mutta mielestäni sille olisi aikanaan ollut myös vaihtoehto: hiukan suurempi selkärankaisuus, jolla oman maan kunniasta olisi pidetty kiinni vaikka sitten henkilökohtaisen edun kustannuksella, Uola totesi Lempäälän Manttaalitalolla.

Uolan mukaan pääministeriksi marraskuussa 1944 noussut J. K. Paasikivi oli sortovuosien aikainen myöntyvyysmies, vuoden 1918 kuningasmielinen, 1930-luvun liberalisoitunut konservatiivi ja jatkosodan alussa Saksan voittoa toivonut eläkeläinen.

– Jatkosodan loppupuolella Paasikivi muutti taas kerran mieltään ja alkoi ankarasti arvostella maan sodanaikaista poliittista johtoa virheratkaisuista, jotka olivat hänen mukaansa vieneet maan sotaan, sanoi Uola, jonka mukaan Suomella ei ollut tuolloin muuta vaihtoehtoa kuin luottaa Saksan tukeen.

Jatkosodan jälkeen syksyllä 1944 Paasikivi oli Uolan mukaan jälleen leimallisesti myöntyvyysmies, jonka myöntyvyys oli niin  syvää, että Mannerheim  epäröi antaa hallituksen johtoa niin auliisti voittajien tahtoon alistuvalle poliitikolle.

Vaikka Paasikivi onkin Uolan kirjoissa takinkääntäjä, ei Paasikivi ollut hänen mukaan Suomelle sodanjälkeisinä vuosina kohtalokkain. Kekkonen oli.

Matkustuskielto

Uola maalaa lukuisin esimerkein alkaen jo marraskuusta 1942, kuinka Kekkonen ryhtyi pyrkimään ottamaan henkilökohtaisen hyödyn irti maan kannalta epätoivoiselta näyttävässä tilanteessa.

– Aavistus Saksan ja siinä yhteydessä myös Saksan rinnalla taistelleen Suomen tappiosta sai aikaan vertaansa vailla olevan  takinkäännön, sanoo Uola todeten Kekkosen lähipiireineen olleen jo varhain sitä mieltä, että Suomen tuli nopeasti irrottautua sodasta. Miehet – kansanedustaja Kekkonen, maaherra Kaarlo Hillilä, kansatieteilijä Kustaa Vilkuna ja Valtiollisen poliisin aiempi päällikkö Paavo Säippä – suunnittelivat Uolan mukaan pakolaishallituksen perustamista Englantiin.

– Vihollismaahan.

Huola totesi maan hallituksen havahtuneen siihen, että jotain oli tekeillä ja määräsi ”valtakunnalle vaarallisen” Kekkosen matkustuskieltoon. Kun välirauhansopimus syyskuussa 1944 oli jouduttu allekirjoittamaan, nelikon rauhanpolitiikalle koitti Uolan mukaan otollinen hetki.

Kekkonen nousi Paasikiven hallituksen oikeusministeriksi marraskuussa 1944, ja Hillilä jatkoi Antti Hackzellin hallituksessa ministerinä.

– Nämä molemmat ministerit vaikuttivat siihen, että Suomen hallituksen oli lakkautettava Suomen Aseveljien Liitto tammikuussa 1945. Lopullinen määräys tuli valvontakomissiolta, mutta Aseveliliiton lakkauttamisen taustalla olivat kotimaiset voimat, Uola lausui.

Paasikivi sen sijaan Uolan mukaan ryhdistäytyi päästyään presidentiksi maaliskuussa 1946 ja pyrki tinkimään  venäläisten vaatimuksista. Uola sanoi vallalla ylisesti kuitenkin olleen myöntyvyyssuuntaus, joka sittemmin leimasi suomettumisvuosien poliittista toimintaa. Pitkälle menevästä myöntymisestä Uola toi esiin sotasyyllisyysasian ja asekätkentäjutun tuomitsemiset.

Välikysymyksen laatija

Valvontakomissio vaati presidentti Risto Rytin, entisten pääministerien Rangnellin  ja Linkomiehen, entisten ministerien Ramsayn ja Tannerin sekä Berliinin-lähettilään Kivimäen tuomitsemista sotarikollisina. Suomalaisten aloitteesta syytettyjen joukkoon lisättiin sodanaikaiset ministerit Antti Kukkonen ja Tyko Reinikka, jotka olivat Maalaisliiton vahvoja miehiä ja silloisen oikeusministerin kilpailijoita.

– Oikeusministeri Kekkosen jauhot eivät ole puhtaat sotasyyllisyyskysymyksen hoitamisessa, lausui Uola, jonka mukaan sodanaikaisen Suomen poliittisten johtajien vastaisessa hyökkäyksessä kunnostautui Urho Kekkonen, joka halusi raivata pahimmat kilpailijansa pois tieltään.

Sotasyyllisyysprosessi alkoi varsinaisesti kommunistien heinäkuussa 1945 tekemästä välikysymyksestä, jonka tarkoituksena oli Uolan mukaan puhdistaa koko suomalainen virkakunta erottamalla epätoivotut virkamiehet.

– Välikysymys joutuu uuteen valoon, kun on  tullut tietoon, että sen tekstiä oli kirjoittamassa hallituksen ministeri Kekkonen.

Kekkosella oli Uolan mukaan lista myös elinkeinoelämän henkilöistä, joiden olisi poliittisista syistä väistyttävä syrjään.

– Tämä käy ilmi Paasikiven päiväkirjoista.

Sisäministeri Yrjö Leino ajoi keväällä 1945 voimakkaasti Valtiollisen Poliisin johdon muuttamista, ja hän sai tukea oikeusministeri Kekkoselta. Punainen Valpo oli tosiasia kesän 1945 aikana.

Uolan mukaan oikeusministeri Kekkonen oli avainasemassa, kun räätälintyönä tehtyä lakia asekätkijöiden tuomitsemiseksi ruvettiin valmistelemaan oikeusministerin käskystä.

– Oikeusministeri pyrki pitämään huolta siitä, että hänen haluamansa henkilöt joutuvat asekätkennästä syytteeseen samoin kuin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissäkin. Hän määri muun muassa kenraali  asetettavaksi syytteeseen, vaikka tällä ei ollut mitään osuutta koko asiassa.

Vuoden 1950 presidentinvaalissa istuvan presidentin Paasikiven haastanut maalaisliiton Urho Kekkonen sai Uolan mukaan tukea Moskovasta, jonka painostuksen tarkoituksena oli arvostella Fagerholmin hallitusta ja Paasikiveä ja siten auttaa Kekkosen mahdollisuuksia. Vaalit voittaneessa Påaasikivessä myöntyväisyysmies nosti Uolan mukaan taas päätään ja hän halusi uudeksi pääministeriksi Kekkosen, jotta maahan saataisiin Moskovan suosiota nauttiva, Kremlille mieluinen pääministeri.

– Siitä alkoi Kekkosen kuningastie.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?