Ainesmestarit auttoi vahvistamaan LeKi:n hyökkäystä

Miikka Männikkö ja KooVeessa salibandyn SM-liigassa pelaava Siru Jyrkkä esittelevät yrityksen painokalustoa.

Miikka Männikkö ja KooVeessa salibandyn SM-liigassa pelaava Siru Jyrkkä esittelevät yrityksen painokalustoa.

Yksi Mestiksen syyskauden kovimpia uutisia oli Miikka Männikön loppukauden sopimus LeKi:n kanssa. Männikkö kävi pelaamassa syyskaudella Liigaa Vaasan Sportin riveissä seitsemän ottelua, mutta päätyi lopulta Lempäälään.

– Ehtona Kisassa pelaamiselle oli löytää itselleni mieleinen työpaikka Lempäälän lähiseudulta, Männikkö muistelee.

Tässä vaiheessa pirkanmaalainen täyden palvelun painotalo Ainesmestarit Oy tuli kuvioihin.

– Keskustelimme työkuvioista ensimmäisen kerran Miikan kanssa viime keväänä, ja syksyllä minuun otettiin yhteyttä LeKi:n suunnalta ja kysyttiin, olisiko minulla kiinnostusta palkata Miikka töihin. Halusin antaa Miikalle mahdollisuuden näyttää kykynsä haastavassa myyntityössä, kertoo Ainesmestarit Oy:n johtaja Janne Seva Männikön yrityksen palkkalistoille saapumisesta.

Männikkö pelasi ensimmäiset liigapelinsä jo kaudella 1998–99 ja on siitä lähtien pelannut kiekkoa lähes 20 vuotta kokopäivätyökseen. Nykyään harjoitusten ja pelien lomassa on myös mietittävä siviilityötä.

– Valmistuin ylioppilaaksi suunnilleen samoihin aikoihin, kun pelasin ensimmäisiä liigapelejä parikymmentä vuotta sitten. Kävin liigassa pelatessani muutama vuosi sitten pelaajayhdistyksen kautta liiketalouden perustutkinnon valmistuen merkonomiksi. Mitään työkokemusta minulla ei ennen tätä juurikaan ollut, joten tämä oli todellakin hyppy tuntemattomaan. Onneksi minut otettiin töihin mukaan Ainesmestareihin hyvin ja olen saanut apua aina kun sitä olen tarvinnut, Männikkö kiittelee.

Ainesmestarit Oy:n johtaja Janne Seva pelasi myös itse mittavan uran SM-liigassa Ilveksen, Lukon, Bluesin ja Ässien paidoissa, joten miehellä on omakohtaista kokemusta siitä, kuinka paljon aikaa huipputasolla kiekkoileminen päivästä vie.

– Olen antanut Miikalle täyden vapauden lähteä harjoituksiin ja peleihin, kun tarve vaatii, Seva selventää.

– Työnantaja on kyllä hienosti joustanut eikä se  ole aiheuttanut mitään haittaa pelaamiselle. Ei tätä tosin montaa vuotta jaksaisi. Normaalipäivänä lähden heti aamusta töihin, josta matka jatkuu joukkueen harjoituksiin. Tämän jälkeen on vielä käytävä kaupassa, ennen kuin pääsee viettämään vapaata aikaa vaimon ja tyttären kanssa, Männikkö valottaa raakaa puoliammattilaissarjalaisen arkea.

– Ainesmestarit Oy on perustettu vuonna 1982, ja nykyiselle paikalle Marjamäkeen muutimme Tampereelta vuonna 2005. Tämän päätoimipisteen lisäksi meillä on sivutoimipiste Ylöjärvellä Länsi-Aureella. Työllistämme yhteensä kahdeksantoista henkilöä, joista neljätoista työskentelee täällä Lempäälässä ja loput neljä Länsi-Aureen toimipisteessämme, johtaja Seva kertoo.

Miikka Männikkö työpisteellään myyntihommissa.

Miikka Männikkö työpisteellään myyntihommissa.

Yritys on  sloganinsa mukaan ”Täyden palvelun painotalo”.

– Pääosa tuotannostamme koostuu erilaisista etikettien ja teippien painamisesta, ja asiakaskuntamme on erittäin laaja. Mainittakoon, että tuomme maahan jääkiekkomailateippejä, säärisuojateippejä sekä luistinten nauhoja. Näiden tuotteiden asiakkainamme ovat noin puolet Mestis-joukkueista ja useampi liigajoukkue”.

Männikkö  on joutunut opettelemaan paljon uutta. Työtovereiden tuki ollut korvaamatonta.

– En tiennyt oikeastaan mitään yrityksen tuotteista etukäteen ja yhtäkkiä olinkin myymässä niitä. Vieläkin tulee päivittäin uusia asioita vastaan, vaikka olen jo nelisen kuukautta tätä työtä tehnyt. Onneksi työkaverit jaksavat auttaa aina apua pyydettäessä. Lähdin tähän työhön täysin avoimin mielin ja ilman mitään ennakko-odotuksia. Eniten minua on yllättänyt se, kuinka paljon nykypäivän työstä tehdään tietokoneella. Jouduin sen käytön opettelemaan lähes alusta asti ja koulutus jatkuu edelleen, Männikkö naurahtaa.

Vikkelä laitahyökkääjä mitä ilmeisimmin päätti menneen kauden jälkeen hienon aktiiviuransa, mutta työt Ainesmestareilla jatkuvat.

– Miikalla on positiivinen asenne työntekoon ja hän on erittäin kehityskelpoinen yrityksemme myyntityöhön. Hienoa, että pystyimme auttamaan Miikkaa työllistymään näin peliuransa ehtoopuolella, päättää Seva.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?