Lautakunta hylkäsi kolme A2-kieltä koskevaa oikaisuvaatimusta

Lempäälän kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksellä määrärahojen käyttösuunnitelmaan ja A2-kielen opetusjärjestelyyn liittyvästä päätöksestä tehdyt kolme oikaisuvaatimusta hylätään.

Kunnalle jätetyt oikaisuvaatimukset koskevat päätöstä hyväksyä kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisten tehtävä- ja vastuualueiden määrärahojen käyttösuunnitelma. Oikaisun jättäneet perustelevat vaatimustaan muun muassa sillä, että lautakunnan puheenjohtaja Jaakko Hautamäki on ollut päätöksenteossa esteellinen, ja että A2-kieltä koskeva päätöksenteko ja tiedotus ovat noudattaneet huonoa hallintotapaa. Oikaisuissa vaaditaan päätöksen kumoamista.

Lautakunta toteaa vastauksessaan muun muassa, että päätös perustui palkkamäärärahavaraukseen, ei yksittäisestä asiasta päättämiseen, ja että tiedottaminen on ollut riittävää.

A2-kieltä opetetaan jatkossa vain Lempoisten ja Sääksjärven kouluilla säästösyistä.

Yksi kommentti

  1. Juha V Lehtonen

    Ongelman juuret ovat valtakunnanpolitiikassa, koska RKP sai ajettua pakkoruotsin alkamaan ala-asteelta. Nykyhallitus on toki luvannut jotain kielikokeilua, mutta kyllä vahvasti vaikuttaa siltä, että muut kielet uhrataan ruotsille. Jos et kannata uhraamista, allekirjoita kansalaisaloite ”Monikielinen Suomi- ruotsi valinnaiseksi” osoitteessa
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1939

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?