Junnusäbässä toimelias kausi

Kuva: Jeremy Kurvinen LeKin C-01:n Santeri Ylimannila kahvittaa vastustajia ja Juuso Tuominen varmistaa taustalla.

Kuva: Jeremy Kurvinen
LeKin C-01:n Santeri Ylimannila kahvittaa vastustajia ja Juuso Tuominen varmistaa taustalla.

Salibandyssa Lempäälän Kisan lipun alla pelaa sarjoissa kolme poikajoukkuetta ikähaarukassa vuonna 2000 – 2002 syntyneet. Kaikissä ryhmissä nuppilukua on riittänyt, ja toiminnan laatukin kehittyy vuosi vuodelta.
Kilpailullisesti ehkäpä menetyksekkäin sakki olivat 2001  – 02 syntyneiden C-poikien tiimi, jota valmensivat Jeremy Kurvinen ja Jani Mettinen.  Joukkueen kausi päätyi ylialueellisen Eliittisarjan kolmossijaan, joukkue pääsi kolkuttamaan SM-sarjan portteja esikarsinoissa, joihin tie valitettavasti tyssäsi lukuisten poikien poissaolojen takia. Kokonaisuutena kausi oli ihan hyvä ja joukkueen tähän asti paras sarjasijoitus.Varttunein ikäryhmä eli vuosina 2000- 01 syntyneiden joukkue päätti kautensa alueellisen kilpasarjan ykkösenä ja pääsi kolkuttamaan ylialueellisen Eliittisarjan portteja, mutta ihan eivät rahkeet tällä kertaa riittäneet. Kokonaisuutena joukkueelta mallikas kausi ja pelillistä kehitystä on selkeästi tapahtunut. Joukkueen taustalta löytyy valmennustrio Tommi Vuori, Tommi Lind ja Pasi Riikonen.
Nuorin sakki oli 2002 syntyneiden D-poikien joukkue, joka päätti kautensa alueellisen kilpasarjan alemmassa jatkosarjassa. Kausi ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta muutaman makean päänahan joukkue kuitenkin saalisti. Valmennuksesta vastasivat Karri Kotaluoto ja Jari Jokirinne.
Mainittujen kilpajoukkueiden lisäksi LeKi-salibandyssa toimivat tyttöjen ja poikien harrastejoukkueet. Ensi sesongiksi suunnitteilla on lisätä sarjajoukkuieden lukumäärää, mikäli valmentajia ja mita toimihenkilöitä löytyy tarpeeksi.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?