Minä olen Hyvä paimen

Toinen sunnuntai pääsiäisestä on nimeltään Hyvän paimenen sunnuntai. Päivän teemana on Jeesus – Hyvä paimen, joka pitää lampaistaan huolen. Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten Suomessakin paimennettiin karjaa, ja usein paimenen tehtävä annettiin lapsille. Oma äitinikin on kertonut, kuinka hän lapsena, sodan aikana paimensi karjaa. Nykyisin laidunalueet on aidattu hyvin ja paimenen tehtävä on pelkästään historiaa suurimmalle osalle – ainakin täällä Suomessa. Kuitenkin esimerkiksi Lähi-idässä voi vielä nykyisinkin nähdä lammaslaumoja vahtivia paimenia, jotka tekevät tärkeää työtään kuten heidän esi-isänsä ovat tehneet vuosituhansien ajan.

Hyvän paimenen sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus puhuu tehtävästään: ”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen” (Joh. 10:14-16). Hyvän paimenen ominaisuus on se, että hän suojelee laumaansa petoeläimiltä jopa henkensäkin uhalla. Jeesus on juuri sellainen paimen. Hän uhrasi itsensä laumansa edestä kärsimällä Golgatan kummulla viattomana uhrina meidän syntiemme tähden, ja hän pitää laumastaan huolen vielä tänäänkin.

Jeesuksen opetuksessa on puhutteleva myös kohta, jossa hän puhuu lampaista, jotka eivät ole tästä tarhasta. Tekstiyhteydestä käy ilmi, että Jeesus puhui ympärillään olleille juutalaisille. Juutalaiset pitivät itseään erityisasemassa muiden kansojen joukossa, koska Jumala oli erityisellä tavalla johdattanut heitä vuosituhansien aikana ja heille oli ilmoitettu myös Messiaan tulevasta syntymästä. Paikalla olleet ihmiset eivät ymmärtäneet – tai eivät ainakaan halunneet ymmärtää – Jeesuksen sanoja. Jeesuksen sanat viittaavat niihin ei-juutalaisiin, jotka ottavat hänet vastaan omaksi paimenekseen ja kuulevat hänen äänensä. Tämä Jeesuksen toteamus on totta vielä tänäkin päivänä. Hän on laumansa paimen vielä tänäänkin ja paimenpsalmin sanoin ”hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.”

Seppo Parkkila

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>