Auto jäi kiven päälle Lempäälässä

Auto suistui tieltä ja jäi ison kiven päälle Lempäälässä keskiviikkona 13. huhtikuuta.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin noin kello 19.30 aikaan henkilöauton ulosajosta Savontiellä. Poliisin suorittamassa paikkatutkinnassa ilmeni, että ajoneuvo oli edennyt pitkin Hirvenkuruntietä kohti Savontietä. Lievästi oikealle kaartuvassa mutkassa kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan ja suistunut ajoradan ulkopuolella olevan kiven päälle. Ajoneuvo oli jäänyt pyörillään ison kiven päälle.

Ajoneuvo etuosa oli kärsinyt vaurioita ja öljyt olivat valuneet maahan.

Tapahtunutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?