Kyllä mummo tietää

Ida Nieminen

Olen saanut parhaimmat elämänohjeet mummoltani. Haluan jakaa hänen viisauksiaan lähestyvän äitienpäivän kunniaksi.

Pidä kiinni ystävistä. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta jokainen meistä tuntee joskus olonsa yksinäiseksi. Onneksi ei tarvitse olla luonteeltaan maailman sosiaalisin saadakseen uusia ihmisiä elämäänsä. Mummoni on hyvä esimerkki siitä, että kavereita voi löytää kassajonosta tai taloyhtiön pihasta. Avoin mieli ja kuunteleva korva ovat tärkeimpiä avuja ihmissuhteiden luomisessa.

Unohda sosiaalinen media hetkeksi. Oma mummoni ei osaa käyttää tietokonetta eikä kirjoittaa tekstiviestiä. Sen sijaan hän soittaa sukulaisilleen ja ystävilleen  monta kertaa viikossa. Puhelimessa ihmisestä saa paljon enemmän irti kuin Facebookissa tai muissa pikaviestimissä. Äänestä huomaa, jos läheisellä on huono päivä.  Luurin päässä kuulumisten vaihtoon joutuu oikeasti keskittymään.

Hyvällä ruokatankkauksella pääsee pitkälle. Kaikki alkaa näyttää valoisammalta, kun saa eteensä kaurapuuroa voisilmällä. Pula-ajan kokeneet isovanhemmat tarjoavat ruokaa rakkaudenosoituksensa. Viimeistään opiskeluaikoina alkaa arvostaa pöytään ilmestyviä ruokavuoria. Ota siis ilolla vastaan mummon kaatama santsikuppi.

Kaikki järjestyy lopulta. Tämän ohjeen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, vaikka se kuulostaakin kuluneelta. Jos työnhaku tuntuu toivottomalta, pysähdy hetkeksi. Mieti, mitä muuta elämässä on. Mummoni jäi aikoinaan työttömäksi eläkeiän kynnyksellä. Sen ansiosta hän pystyi viettämään aikaa lapsenlapsiensa kanssa vaikka joka päivä. Mummoni on yksi parhaista ystävistäni.

Ei haittaa, vaikka korkeakoulupaikka jäisi saamatta ensimmäisellä yrittämällä. Vietä ansaittu välivuosi opinnoista, ja saatat löytää itsesi toteuttamassa unelmaasi.

Jos tekemistä on liikaa ja aikaa liian vähän, aloita helpoimmasta. Tee vähän kerrallaan. Pian huomaat, että olet selviytynyt kaikista tehtävistäsi.

Isoäidit ovat mahtava voimavara, jolta voimme oppia omasta historiastamme ja elämästä yleensä. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta jutella oman mummonsa kanssa. Silloin kannattaa kysellä maailman menosta vaikka naapurin rouvalta tai tehdä vapaaehtoistyötä vanhusten kanssa. Sukupolvien välinen keskustelu pitää virkeänä sekä nuoren että vanhan mielen.

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?