Lempäälässä ja Vesilahdessa vaikuttava Krääkkiön Pystykorva kiertää paikallisia lounaspaikkoja. Hännänheilutukset ja haukut jaetaan täällä Sanomien sivuilla. Hyvää ruokahalua, vuh!

Mutkaton lounas ei keveillä taustaeväillä komeile

Mikä paikka?

Ninan keittiö

Faktat:

Osoite: Realparkinkatu 1.

Lounas 8,50 euroa, keittolounas 6,90 euroa.

Yleisvaikutelma

Krääkkiön Pystykorvan tarkkoihin kuuloelimiin kantautui hiljattain tieto uudesta lempääläisestä lounaspaikasta. RealParkille on tullut viime aikoina paljon uutta ja lounasravintolan koneiden ja varaosien keskittymään on avannut Ninan keittiö.

Ravintola kiiltelee uutuuttaan haarukoista ja veitsistä lähtien. Istumapaikkoja on runsaasti, eikä perjantaisena lounasaikana esiintynyt mainittavaa ruuhkaa.

Lounas tarjotaan noutopöydästä ja hintaan kuuluu kahvi tai tee. Palanpainikkeeksi on tarjolla mehua, kotikaljaa, piimää ja maitoja. Leipävalikoima on kiitettävä ja saa aikaan tyytyväisen urinan karvatassun kuonon päästä. Tuoreuskin on oiva.

Sapuska

Nälkäisen lounasarvostelijan on paikalle houkuttanut pulled pork -tortilla, jonka lisukkeena on lihapullia kermakastikkeessa. Nyhtöpossussa ei ole säästelty ja tortilla on täynnä ehtaa lihaisaa tavaraa.

Ennen lämpimiä ruokia linjastolta löytyy salaattiosasto, jonka anti on pelkistettyä perusvihreää, kirsikkatomaatteja ja niin edelleen. Lämpimät ruoat ovat kermaisia ja hiilihydraattipitoisia, joten vihreään tavaraan paukkuja toivovat ne, jotka eivät halua lounaan tuhtiudellaan tainnuttavan. Pastasalaatille annetaan maukkaudesta yksi ylimääräinen hännänheilautus.

Lautasen ahtaus alkaa vaivata suhteellisen pian. Ei se pieni ole, mutta perunoiden, jättiläistortillan ja lihapullien lisäksi tarjolla on lämmintä punasipuli-sieni-kesäkurpitsalisuketta ja kinkkupastaa.

– Silmät söisi, maha vetäisi, vaan ei kanna hennot jalat, muistelee Pystykorva kuulemaansa sananlaskua.

Lautasellinen ruokaa katoaa nälkäiseen kitaan nopsasti. Hyvää on kautta linjan, kuuluu lahjomaton mielipide. Kokonaisuutena lounas on kuitenkin melko makean puoleinen.  Suolaisen ja makean lisäksi makunystyröitä värähdyttäisi jokin hapan lisä, kuten sitruuna maun terävöittäjänä.

Arvosana

****

Yhteenveto

Lämmintä ruokaa ja taustaeväitä on sen seitsemää sorttia. Reilu annos tekee nälkäisimmänkin kylläiseksi ja ateria on hintansa väärti.

Pystykorva vinkkaa

Ninan keittiöstä saa myös a’la carte -annoksia.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>