Rämsööläiset haluavat pitää kiinni peruspalvelustaan

Säästölinja uhkaa jälleen Ahtialan päiväkotia

Minttu, 5, viihtyy hyvin Ahtialan päiväkodissa. Lempipuuhia ovat saippuakuplien puhaltelu ja kiipeilypuuhun kiipeileminen. Kuva: Katariina Onnela

Minttu, 5, viihtyy hyvin Ahtialan päiväkodissa. Lempipuuhia ovat saippuakuplien puhaltelu ja kiipeilypuuhun kiipeileminen. Kuva: Katariina Onnela

Rämsöössä sijaitsevan Ahtialan päiväkodin tulevaisuus on jälleen vaakalaudalla. Syynä on Vesilahden kunnan taloudellinen tilanne ja kolmannen talouden tasapainottamisohjelman lautakunnille asettamat säästötavoitteet. Viimeksi Ahtialan kohtaloa pohdittiin vuosi sitten ja silloin kunnanvaltuusto päätti antaa päiväkodille jatkoajan.

Tiistaina 10. toukokuuta järjestetyssä Ahtialan päiväkodin säilyttämistä tai lakkauttamista käsittelevässä kuulemistilaisuudessa päivähoidon johtaja Anne Mäki esitteli päiväkodin kustannuksia, jotka verrattuna muihin Vesilahden päiväkoteihin ovat korkeat.

Laskennallinen säästö päiväkodin lakkauttamisesta on 74 100 euroa. Varhaiskasvatuksen säästötavoite kokonaisuudessaan on 125 000 euroa. Säästöjä syntyy myös perhepäivähoitajan eläköitymisestä ja toimen täyttämätttä jättämisestä sekä varhaiskasvatuslain aikuinen/lapsi-suhdelukumuutoksen vaikutuksesta. Aikuinen/lapsi-suhdeluku muuttuu 1/7:stä 1/8:aan.

Jos Ahtialan päiväkoti lakkautetaan lapset sijoitetaan Narvaan Peuraniityn päiväkotiin ja toinen hoitajista siirtyy heidän mukanaan. Toiselle osoitetaan paikka jossakin muussa varhaiskasvatuksen yksikössä, joten irtisanomisia ei ole tiedossa.

Ahtialan päiväkotiin on syksyksi hakenut yksitoista lasta, joista kaksi on eskarilaisia.

Tilaisuuden aikana pidettiin monia tunteikkaitakin puheenvuoroja päiväkodin puolesta. Rämsööläiset kritisoivat kylän ainoan peruspalvelun viemistä. Monen työsuunta on Sastamalaan tai Nokialle ja ylimääräinen kierros Narvaan lisää työmatkaa merkittävästi.

– Samalla myös lasten hoitopäivät venyvät, muistutti Jukka Harjula.

Vesilahden kunnan päättäjiltä peräänkuulutettiin monessa puheenvuorossa laajempaa ajattelua.

– Kuulutan kokonaisvaikutusten arviointia, josta muutkin puhuvat. Tiedän, että se on vaikeaa, mutta pitäisi yrittää edes panostaa, vetosi Mari Ollinpoika.

Vastakkainasettelua Kirkonkylälle suunnitellun kirjaston ja päiväkodin lakkauttamisen välille viriteltiin, eikä uusi kirjasto lämmittänyt rämsööläisiä oman päiväkodin ollessa lakkautusuhan alla.

– Onko kunnassa palveluiden tärkeysastetta? Kirjasto on kunnassa niin sanottu luksuspalvelu kunnassa. Se voi olla vaikka kirjastoauto. Kirjastoa tarvitsevat eniten koululaiset ja nuoret ja nyt se on keskitetty niin ettei 2/3 nuorista ei tule pääsemään sinne, Timo Sorvoja totesi.

Hän myös kaipasi erilaisten lukujen avaamista tarkemmin, kun numeroista puhutaan. Epäselvyyttä oli varsinkin Ahtialan päiväkodin siivouskuluissa, jotka säästöarviossa olivat merkittävästi aiempaa toteumaa suuremmat.

Päiväkodin kohtalosta päätetään Vesilahden kunnanvaltuuston kokouksessa 13. kesäkuuta.

Sivistysjohtaja Mika Seppänen ehdotti rämsööläisille palaveria Ahtialan päiväkodin kiinteistön jatkokäytöstä ja kehittämisestä. Kuva: Katariina Onnela

Sivistysjohtaja Mika Seppänen ehdotti rämsööläisille palaveria Ahtialan päiväkodin kiinteistön jatkokäytöstä ja kehittämisestä. Kuva: Katariina Onnela

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?