Maalaukset värittävät bussipysäkkejä

Mirja Herckman, Pirkko Piirainen, Anne Lehtelä ja Sinikka Korpela esittelevät maalauksiaan. Kuva: Ancela Pihlajamäki

Mirja Herckman, Pirkko Piirainen, Anne Lehtelä ja Sinikka Korpela esittelevät maalauksiaan. Kuva: Ancela Pihlajamäki

Kulttuurikalenteri 60+ -kuvataideryhmä on asettanut näytille maalauksiaan kahdelle Lempäälän keskustan bussipysäkille. Teoksia on esillä yhteensä kahdeksan, joita voi käydä ihailemassa toukokuun loppuun saakka. Projektiin osallistui monta ryhmäläistä ja se on Lempäälän kunnan ja Kulttuurikeskus Piipoon kanssa tehty yhteinen hanke.

Idean lähtökohtana oli Lempäälän 150-juhlavuosi. Kuvataideryhmä tahtoo korostaa maalauksillaan omia Lempäälään liittyviä muistojaan. Pienimuotoisella näyttelyllä halutaan myös aktivoida 60+ toimintaa ja tuoda tavalliseen arkeen taidetta.

– Haluamme aktivoida 60+ toimintaa, tuoda tavalliseen arkeen taidetta ja varsinkin korostaa paikkakuntaan liittyviä muistoja juhlavuoden kunniaksi, kertoivat torstaina töitä ripustamassa olleet Mirja Herckman, Pirkko Piirainen, Anne Lehtelä ja Sinikka Korpela.

Ryhmäläisten muistot ja omat valokuvat ovat toimineet teosten materiaalina. Maalaukset ovat tehty yhdistäen akryylimaalausta ja kopiosiirtoa.

Kulttuurikalenteri 60+ koostuu kuvataiteesta kiinnostuneista yli kuusikymmentävuotiaista lempääläläisistä. Toimintaan kuuluu vierailut taidenäyttelyissä, kuvataiteen monien tekniikoiden kokeilu, keskustelut nykytaiteesta ja taidehistoriasta sekä omien taideprojektien järjestäminen.

Teksti: Ancela Pihlajamäki

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>