Miksi Ahtialan päiväkoti pitäisi lopettaa?

Onko Rämsöö jonkinlainen painajainen Vesilahden kunnan päättäjille? Ei pitäisi olla. Rämsöö on Vesilahden ainoa Pirkan kyläksi valittu kylä  ja sittemmin vuoden kyläksi koko Suomessakin valittu kylä. Vastaavaa kunnian osoitusta ei tietääkseni Hämeessä ole monta kylää saanut. Vuoden kylä -titteli ei mielestäni loukannut Vesilahden imagoa, vaan tuo Vesilahti-nimen esille myönteisessä mielessä.

En ymmärrä sitäkään, että kyseinen kunnianosoitus olisi loukannut Narvan, kirkonkylän tai muun kylän asemaa, kun kunnia tuli Rämsöölle.

Nyt ollaan ajamassa Rämsöötä alas lopettamalla päiväkoti. Päätös perustuu kannattavuuslaskelmiin. Kuinka kannattava tuleekaan kirjastosta, jota ollaan rakentamassa lähelle Lempäälää. Narvan kirjasto olisi ollut korjauksien jälkeen edullisempi ja keskemmällä Vesilahdessa.

Koitetaanko tällä toimella estää lapsiperheitä muuttamasta Rämsööseen samalla, kun kunta vielä varaa paljon tontteja lähelle kirkonkylää? Totuus on muu kuin kustannuskysymys. Puheet esimerkiksi teatterin parkkipaikkojen pysyvyydestä romuttuvat välittömästi päiväkodin loputtua.

Ahtialan koulun säilyminen rämsööläisillä on vain lupaus. Kunta saa kaivattua rahaa myymällä luonnonkauniilla paikalla olevan kiinteistön. Toivon kuitekin, että päättäjät pitäisivät rämsööläiset veronmaksajia tasavertaisina kuntalaisina ja kuuntelisivat heidän mielipiteitään.

Rämsööläinen R. Mäkinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?