Vesilahden kunnanvaltuusto myösi 23. toukokuuta uuden kirjaston rakentamiseen 98 000 euron lisämäärärahan. Alkuperäinen tarve lisämäärärahalle oli 220 000 euroa, jonka kunnanhallitus eväsi.
Raija Marttila (kesk.) kysyi rakennuttajakonsultti Jarmo Heinoselta, mitä rakennussuunnitelmasta on karsittu ja mistä säästö on tullu.
– Muutokset koskevat pääosin rakennuksen arkkitehtuuria. Olemme lähteneet ulkoalueesta, jonne oli suunniteltu amfiteatteria. Sisäpintoihin on tehty muutoksia, mutta ei niinkään rakennuksen ulkomuotoon. Lattiapinnoite ja alakattomateriaalit on muutettu, samoin valaisimet on vaihdettu edullisimmiksi vastaavalla valoteholla. Lisäksi urakoitsija on esittänyt kulunvalvontajärjestelmän ja äänentoiston toimittajan muutoksia.
Eija Pennasta (sit.) kiinnosti miksi lisämäärärahapyyntö oli valtuustolle tullut ja miksi rakennuksen ulkomuotoa ei ole yksinkertaistettu.
Jarmo Heinonen vastasi Pennaselle, että pinta-alan suureneminen 125 neliöllä oli syy kustannusten kasvuun Tampereen seudulla nousseiden rakennuskustannusten ja kilpailutilanteen lisäksi.
– Toimeksiannon lähtökohta alun alkujaan oli, että halutaan kunnalle käyntikortti Rautialantien varteen. Ei neliskanttista taloa, jossa on harjakatto.
Valtuutettuja huoletti erityisen paljon se, tuleeko lisämäärärahapyyntöjä jatkossakin.
– Meillä on tässä vain huonoja vaihtoehtoja valittavana, pitää valita se vähiten huono. Pelkään, että jos emme nyt hyväksy tätä niin se tulee meille vielä kalliimmaksi, Rauno Hanhela (sit.) sanoi.
– Jos valtuusto ei tänään lisämäärärahaa myönnä ja tämä menee jatkovalmisteltavaksi tai sitten rahaa ei tule ollenkaan, niin suuri pelko ja todennäköistäkin on, että tänään päätitte, ettei Vesilahteen rakenneta uutta kirjastoa. Me varmasti pärjäämme vanhalla muutaman vuoden, mutta joudumme sitä saneeraamaan. Saattaa olla, että jokaisessa kunnassa tulee olla kirjasto, joko oma tai yhteistyössä naapurikunnan kanssa. Tulevaisuudessa sitten maksamme sitä Lempäälän uutta kirjastoa. Tämä on minun näkemykseni, kunnanjohtaja Erkki Paloniemi totesi.
– Tulee myös arvioitavaksi millä tavalla Vesilahti ylipäätään asioita hoitaa ja minkälaisen signaalin jättää jälkeensä. Jos teemme päätöksen, jonka seurauksena on, ettei Vesilahteen rakenneta kirjastoa, niin kyllä se hiukan humoristisen fiiliksen tuo. Että näinkö näitä asioita Vesilahdessa hoidetaan, Anneli Kesola (kok.) pohti.
Kunnanhallituksen esitys lisämääräräahan myöntämisestä herätti paljon keskustelua ja poiki kaksi vastaesitystä. Ari Marttila (kesk.) esitti, että kirjaston lisämäärärahaa ei myönnetä. Leena Kurki (kok.) esitti, että kirjasto palautetaan uudelleen valmisteluun. Valtuusto äänesti ensin uudelleen valmisteluun palauttamisesta, jota kannatti viisi valtuutettua, 17 vastusti ja yksi äänesti tyhjää.
Lisämäärärahan myöntämistä vastusti neljä valtuutettua, 17 kannatti ja kaksi äänesti tyhjää.
Viimeisimmät kommentit