Maaseutumaisuuden säilyttäminen on kuntalaisille tärkeää

Lapset kuvittivat Vesilahden strategian

Kuntastrategian visuaalisessa ilmeessä näkyy omaleimaisuus, kertoo Mervi Lumia. Kuva: Katariina Onnela

Kuntastrategian visuaalisessa ilmeessä näkyy omaleimaisuus, kertoo Mervi Lumia. Kuva: Katariina Onnela

Viime syksynä alkanut kuntastrategiatyö Vesilahdessa on saatu päätökseen. Kunnanvaltuusto hyväksyi kuntastrategian jo aiemmin ja nyt myös strategian visuaalinen ilme on valmis.

– Kun kuntastrategiatyötä tehtiin puhuttiin jo silloin ulkoasusta. Ajatus oli, että olisi Vesilahden näköinen eikä välttämättä aivan tyypillinen. Halusimme, että ulkoasussa näkyisi omaleimaisuus. Strategiatyön ideariihessä pohdittiin, että lapset ja nuoret pitää ottaa mukaan, koska heitä on kunnan väestöstä neljäsosa, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mervi Lumia kertoo.

Koululaisia pyydettiin viime talvena piirtämään kuvia Vesilahdesta. Kuvista valikoitui mukaan teemoihin sopivimmat. Lopullisen ulkoasun toteutti Tarja Heino.

Kuntalaiset ottivat osaa strategiatyöhön innokkaasti. Nettikyselyyn tuli noin kolmesataa vastausta.

– Kysyimme esimerkiksi millainen tulevaisuudenkuva ja visio olisi Vesilahdelle hyvä. Asiaa oli selvästi pohdittu ja meille annettiin valmiita visioehdotuksia. Tämä oli selvästi kiinnostanut kuntalaisia.

Palautteissa korostui Vesilahden maaseutumaisena pysyminen, luonto, ympäristö, turvallisuus sekä yhteisöllisyys. Kuntastrategiasta määrätään kuntalaissa, mutta se olisi kunnalle tärkeä vaikka lakivelvoitetta ei olisi.

– Kunnalla pitää olla tavoitetila mihin halutaan mennä. Ilman sitä on vähän kuin suunnistajalla ei olisi karttaa rastille mennessä. On hyvä kirjata asiat ylös, koska mikään ei pysy pitämättä, Mervi Lumia muistuttaa.

Hän kertoo, että strategiaa on tehty hyvässä hengessä.

– On ollut hyvää keskustelua ja arvopohdintaa. Mietimme Vesilahden vahvuuksia ja teimme muun muassa SWOT-analyysia. Tämä valtuustokausi on ollut aika vaiherikas ja on ollut vaikeita asioita päätettävänä. Teki hyvää visioida eteenpäin ja nähdä valoa tunnelin päässä.

Vesilahden kuntastrategian kuvitus on koululaisten käsialaa. KAnsikuvan on taiteillut kuudesluokkalainen Saara Kovero Ylämäen koulusta.

Vesilahden kuntastrategian kuvitus on koululaisten käsialaa. KAnsikuvan on taiteillut kuudesluokkalainen Saara Kovero Ylämäen koulusta.

Strategia on tehty vuoteen 2021 asti. Strategiaan voi tutustua kunnan nettisivuilla tai noutaa paperiversion kunnanvirastosta tai kirjastosta. Kirjastossa on näytteillä myös muutaman viikon ajan koululaisten piirtämät Vesilahti-aiheiset taideteokset. Syksyn suunnitelmissa on tehdä kuvista kouluihin kiertävä näyttely, jolloin Vesilahden uutta kuntastrategiaa voi käydä läpi oppilaiden kanssa ikätasoon sopivalla tavalla.

Kuntastrategian visuaalisessa ilmeessä näkyy omaleimaisuus, kertoo Mervi Lumia. Kuva: Katariina Onnela

Kuntastrategian visuaalisessa ilmeessä näkyy omaleimaisuus, kertoo Mervi Lumia. Kuva: Katariina Onnela

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?