Nimeltä kutsutut

Olen tullut moneen kokoukseen ja moniin juhliin myöhässä. (Anteeksipyyntö kaikille teille, jotka olette saaneet kärsiä siitä, että ajattelin vastata vielä yhteen sähköpostiin ennen lähtöä tai pidin tärkeämpänä istua edellisessä palaverissa muutaman minuutin pidempään tai yksinkertaisesti en vain varannut riittävästi aikaa ehtiäkseni ajoissa.) Läheltä on pitänyt, mutta en ole koskaan jäänyt lomalennolta, junasta enkä autolautalta. Olen aina ehtinyt mukaan, kukaan muu ei ole tullut paikalleni.

On tilaisuuksia ja on tärkeitä Tilaisuuksia. On juhlia ja Juhlia. On matkoja ja on Matkoja. Kun luvassa on jotakin sellaista, jota olen odottanut innolla, ennakoin tilanteen monin tavoin: Merkitsen kalenteriin heti kutsun saatuani. En jätä vastaamista tai lipun ostamista viimeiseen mahdolliseen ajankohtaan, jos vaikka jotakin sattuisi eikä asian hoitaminen silloin onnistuisi.Laitan herätyskellon soimaan ja varalle vielä hälytyksen puhelimeen. En lähde aikataulun mukaisesti viimeisellä mahdollisella junalla tai ennakoin liikenneruuhkia varaamalla arvioitua enemmän matka-aikaa. Hankin hyvissä ajoin kaiken, mitä tilaisuutta varten tarvitsen.

Sähköpostit ja sosiaalisen median kanavat varmistavat sen, että kutsuja satelee. Monet ovat oikeastaan tilaisuuksien mainoksia, joihin kukaan ei kuvittelekaan minun vastaavan ja jo otsikosta saattaa käydä ilmi, etten oikeastaan edes kuulu kutsuttavien kohderyhmään. Varmimmin vastaan minulle henkilökohtaisesti kirjekuoressa tulleeseen kutsuun, johon kutsuja on omakätisesti kirjoittanut nimeni ja osoitetietoni.

Silloinkaan en aina ole ihan varma lähtisinkö. Entä jos en tunne ketään entuudestaan? Jos samaan pöytään tulee joku, jonka seurasta en välittäisi. Jos myöhemmin ilmaantuu jotakin kiinnostavampaa samalle illalle. Tuleeko viikosta liian kiireinen, jos lupaudun? Vaatekaapista ei löydy mitään pukukoodiin sopivaa. Olisinko liian hienossa seurassa? Haluaisin, mutten saa kerättyä riittävästi rohkeutta.Pitäisikö mennä pelkästä velvollisuudesta?

Sinä olet saanut henkilökohtaisen kutsun – minutkin on kutsuttu – juhlien Juhliin, uskon ja uuden toivon juhliin. Tekosyitä on helppo esittää niin itselleen kuin muillekin kutsun torjumiseksi, mutta pätevää syytä ollla vastamatta kutsuun ei yksinkertaisesti ole. Jos pidän kutsua tärkeänä, en halua myöhästyä. Kutsuun vastataan kutsumusta toteuttamalla: suostumalla ihmiseksi omalle paikalleen, tunnustaen oman puutteensa ja erehdyksensä, tietäen keskeneräisyytensä. Kutsuttu kohtaamaan, hymyilemään, laulamaan, kutsuttu koskettamaan iholle ja pintaa syvemmälle.

Sinä kelpaat kyllä kutsujalle – kelpaako kutsu sinulle?

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>