Seppo Elomaa on ollut monessa mukana

Seppo Patentti saa aina yleisön mukaan.

Seppo Patentti saa aina yleisön mukaan.

The Patents –yhtyeen laulusolisti Seppo Elomaa on ollut musiikin puoliammattilainen teini-iästä alkaen. Hän on soittanut muutamia vuosia lukuun ottamatta koko ajan jossakin bändissä, toisinaan useammassakin yhtä aikaa. Hänen pääsoittimensa on ollut basso, mutta nykyään hän toimii enemmän laulusolistina.
– Minulla on ollut onni päästä soittamaan aina todella kovien muusikoiden kanssa. Ehkä Suomirockband on kuitenkin jäänyt enemmän mieleen, koska sen bändin loppu oli niin dramaattinen, Elomaa toteaa.

Suomirockband oli voittanut Manserockin 2007 ja oli tekemässä juuri uutta levyä, kun bändin vetäja ja kitaristi-laulusolisti Henry Stucki yllättäen kuoli keuhkoveritulppaan.
– Teimme sitten jäljelle jääneellä porukalla levyn loppuun ja siitä tulikin sitten Henkan muistolevy, Elomaa kertaa tapahtumia.
Seppo Elomaa toimi Suomirockbandissä basistina, mutta oli samaan aikaan jo Patentin Veljien, eli The Patentsien laulusolisti. Bänditaival oli kuitenkin alkanut jo 18-vuotiaana kotikaupungissa Kotkassa Pekka ”Peter” Parviaisen orkesterissa Peter and the Indians. Sitten seurasi Leave it Boys –niminen porukka. Peipposet oli akustinen kokoonpano, jossa Elomaa soitti kontrabassoa.

Elomaa kiersi Peipposten kanssa 80-luvulla silloisessa Neuvostoliitossa. Puisen kontrabasson kuljettelu oli rankkaa hommaa Elomaan mukaan.
Wanha Warasto –nimisen orkesterin kanssa Seppo Elomaa esiintyi TV 2:ssa Visiitti-ohjelman house-bändinä suorissa tv-lähetyksissä  90 –luvulla. Välissä oli ollut vielä orkesteri nimelta Original Zykonauts.

Elomaan perheessä on nyt muusikoita jo toisessa polvessa. Aikuiset kaksospojat Joni ja Jimi ovat taitavia muusikoita. Heillä on jo itserakennettu musiikkistudio kotona, ja pojat tekevät musiikkia sävellyksistä ja sanoituksista alkaen itse. Joni ja Jimi ovat mukana Kaksoisveljet-nimisessä bändissä, jossa laulaa myös Salatut Elämät –sarjasta tuttu Janne Saarinen.  Hän esiintyi myös Valkeakoskella tänä keväänä Grease-musikaalin pääosassa.
– Vaikka muusikon elämä ei ole tässä neljänkymmenen vuoden aikana paljoakaan muuttunut, niin musiikkitekniikka on mullistunut täysin, kertoo Seppo Elomaa.
Tänä aikana on siirrytty vahvistimina käytetyistä putkiradioista täysin digitaaliseen tekniikkaan.

Elomaan oma musiikkialue on ollut ennen lähinnä rockia, bluesia ja Härmärokkia.
The Patents edustaa hänelle siinä mielessä uutta, tanssittavaa linjaa.
Nykyään Patentsit keikkailevat ehkä korkeintaan viisi kertaa vuodessa. Isoa porukkaa on vaikea saada yhtä aikaa kasaan, ja Seppo Elomaakin joutuu matkustamaan työnsä puolesta paljon.
– Jos jaksaisi vielä sellaiset 35 vuotta keikkailla rauhalliseen tahtiin edes tuonne yhdeksänkymppiseksi, niin se olisi kiva!

Teksti: Jorma Lehtinen
Kuva:  Tom Lahti/Fotom

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>