Roskalava laajenee tapahtumaksi

Suosituksi kierrätyspisteeksi muotoutunut Facebook-sivu Roskalava Lempäälä laajenee ensi lauantaina tapahtumaksi.
Lauantai Roskalavalla -tapahtuma järjestetään 9. kesäkuuta Auto- ja konevuokraamo J.Lundán Ky:n ja Lempäälän Kirppiksen pihapiirissä.

Idea tapahtumaan lähti Roskalava Lempäälä -sivujen käyttäjiltä.

Tapahtuman järjestäjä Johanna Lundán kertoo, että tarkoitus on laittaa ryhmän hengessä tarpeettomat tavarat kiertoon.
– Pihalle mahtuu noin 40 antajaa. Paikalle ei tarvitse jäädä, mutta kun tapahtuma on ohi niin jäljelle jääneet omat tavarat pitää hakea pois.

Myyjäksi tulee ilmoittautua etukäteen.

– Mukanaan voi tuoda oman pöydän tai tason, tai lastata tavarat peräkonttiin tutkailtavaksi peräkonttikirppiksen tapaan. Pöytien sijaan voi myös laittaa tavarat esille maahan pahvilaatikoissa. Halutessaan voi varautua katoksella tai varjolla, sää huomioiden.

Johanna Lundán on itsekin kierrättänyt tavaroita Roskalava Lempäälä -ryhmän kautta.

– Mummolla meni juuri kuntopyörä rikki ja toimiva löytyi Roskalavan kautta. Hän suunnitteli jo uuden ostoa, mutta onneksi ei tarvinnut lähteä ostoksille.

Annettavaksi voi tuoda myös isompia tavaroita kuten huonekaluja. Tapahtumaan tulee ilmoittautua perjantaihin 8. heinäkuuta klo 9 mennessä sähköpostitse johanna@lundan.fi tai Facebookin yksityisviestillä. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoita nimesi ja puhelinnumerosi, sekä haluatko pöytäpaikan vai peräkonttipaikan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?