Takautuva kotiseutuoppi – lyhyt oppimäärä

Lempäälän kouluverkko on muuttunut kotiseutuoppikirjan julkaisemisen ajoiusta yllättävän vähän. Kelhon koulu on yksi Lempäälän vanhimmista. Kuva: Erkki Koivisto

Lempäälän kouluverkko on muuttunut kotiseutuoppikirjan julkaisemisen ajoiusta yllättävän vähän. Kelhon koulu on yksi Lempäälän vanhimmista. Kuva: Erkki Koivisto

Kansan käsissä kuluu nyt tuoppikirja, nimittäin Lempäälän kotiseutuoppikirja.

Lempäälän kunta on tänä kesänä jakanut juhlavuotensa kunniaksi vuonna 1959 koulumaailman tarpeisiin kustantamaansa ja Kirsti Arajärven kirjoittamaa paikkakunnan kotiseutuoppikirjaa niin, ettei teosta ole enää paljonkaan varastossa. Ilmaiseksi jaossa ollutta kirjaa on ollut saatavilla ainakin kirjastossa ja Lempäälän  kunnan palvelupisteessä.

Kirja ei tiettävästi koskaan – syystä tai toisesta – päätynyt pulpeteille asti. Joka tietää tai muistaa syyn, ilmoittakoon.

Uutta lukemista vuodelta 1959. Kuva: Erkki Koivisto

Uutta lukemista vuodelta 1959. Kuva: Erkki Koivisto

Kunnan varastosta löydettyä kirja-aarretta on päätynyt sadoittain lempääläläiskoteihin, joten samana vuonna myös Lempäälän historian kirjoittaneen Arajärven kotiseutuoppikirjan esipuheessaan esittämä toivomus, ”että teos edes jossakussa lapsessa herättää kiinnostusta kotipitäjänsä elämään ja menneisyyteen ja siten valmistaa tietä oikealle isänmaan omistamiselle”, toteutunee jossain määrin takautuvasti.

Kirja sisältää nuorelle lukijayleisölle suunnattuja kuvauksia luonnonnähtävyyksistä. Kotiseutuoppi nivotaan vahvasti historiaan aina kivikautisia löytöjä, pronssikautisia kalmistoja ja lappalaisasutusta myöten. Kirjassa on kosolti uskomuksia ja tarinoita paikoista ja paikannimistä – Lempäälän muinaisuudesta. Alkuosan kirjasta nappaa kuitenkin Lempäälän tuolloisten 12 koulupiirin varsin perusteelliset – ja, hoh-hoh kuivat – esittelyt koulupiirin rajoja, maatiloja ja kartanoita, asutusta, tiestöä ja vesistöjä, muita maamerkkejä sekä korkeuskäyriä myöten.

Lempäälän metsälajisto käydään läpi aluskasvillisuutta myöten. Puut ja niiden tarvekäyttö selostetaan lajeittain:

– Lehmus eli niinpuu on  ennen ollut tavattoman tärkeä, sillä sen kuoresta kiskottiin niintä, josta valmistettiin köysiä. Ainakin kaikki suuremmat talot lähettivät väkensä joka vuosi niinimetsään, sillä köysiä aina tarvittiin. Lehmuksen hiiltä käytettiin ruumisarkkujen mustaamiseen, valisti Arajärvi tuon ajan lempääläläisiä kansakoululaisia.

Ennen lukutaidon yleistymistä kauppa- ja velkakirjat allekirjoitettiin tai puuesine merkittiin omistajansa puumerkillä. (Lähde: Lempäälän kotiseutuoppikirja). Kuva: Erkki Koivisto

Ennen lukutaidon yleistymistä kauppa- ja velkakirjat allekirjoitettiin tai puuesine merkittiin omistajansa puumerkillä. (Lähde: Lempäälän kotiseutuoppikirja). Kuva: Erkki Koivisto

Metsän riistaa esitellään ja lintujen pyydyksiä. Faktaa ja fiktiota on teoksessa iloisesti sekaisin. Sekin  kirjan tarinasta selviää, miksi Lempäälän kuuluisin metsämies, legendaarisen ampumataidon ja metsästysonnen omaava Hirvi-Simuna, ei koskaan ampunut sutta. Simuna oli pikkupoikana löytänyt kylän akkojen kananpesät ja tyhjentänyt ne. Akat suuttuivat ja panivat Simunan tyhjään tynnyriin jättäen siihen vain hengitysreiän. Simuna mölysi tynnyrissä, ja illalla susilauma kuuli sen ja tuli haistelemaan tynnyriä. Simuna sai kätensä tynnyriin jätetystä reiästä läpi ja tarrasi suden häntään. Sudet lähtivät pakoon, mutta Simuna piti lujasti hännästä kiinni niin, että tynnyri vieri suden jäljessä. Aikansa kiviin koluttuaan tynnyri särkyi, ja Simuna pääsi vapaaksi.

– Kun susi näin oli Simunan pelastanut, ei hän milloinkaan ahdistanut sutta isonakaan.

Jokaisesta koulusta ja esimerkiksi siirtoväestä on nähty tarpeelliseksi laatia omat lukunsa, mutta niin talvi- ja jatkosota kuin vuoden 1918 tapahtumat kuitataan kirjassa lähinnä viittauksin.

Kirja tarjoaa hyvän muistinvirkistyksen paikkakunnalla jo pitkään asuneille. Tuoreemmalle tulijalle kirja on oiva johdatus lempääläläisyyden juurille. Paikat ja nimet sekä paikkakunnalla aikojen saatossa vaikuttaneet merkkihenkilöt tulevat tutuiksi. Enpä tiennyt sitäkään, että rautatie avattiin Lempäälässä liikenteelle tasan 140 sitten kesäkuussa vuonna 1876.

 

Koskelon avulla kalastaminen

”Ennen vanhaan oli Lempäälän järvissä paljon koskelonimisiä vesilintuja. Koskelot pyydystävät ravinnokseen kaloja, ja missä koskeloita kokoontui paljon kalastamaan, siellä ihmiset saattoivat käyttää hyväkseen tämän linnun merkillistä pyyntitapaa.

Syyskesällä kokoontui Lempäälän järviin paljon koskeloita, jotka iltaisin rupesivat pyytämään kaloja, ja ihmisiä asettui tällöin rannoille valmiina osallistumaan kalansaaliiseen. Koskelot lensivät suurina parvina linjaksi järven poikitse. Sitten ne yht’aikaa sukelsivat pohjaan ja nousivat taas ilmaan. Tällä tavalla alituiseen sukeltaen lintulinja liikkui selältä rantaan päin. Vastaranta oli aina valittu määrättyjä lahtia silmälläpitäen. Linnut saivat kaloja ajetuksi suurin joukoin ahtaisiin lahtiin, joissa ne sitten söivät itsensä kylläisiksi ja lensivät tiehensä.

Nyt oli ihmisten vuoro. Lahtiin oli kerääntynyt niin paljon kalaa, että niitä oli heidänkin  tarpeekseen. Rantamertoihin, jotka oli valmistettu kuusenhavuista, niitä aina ajautui runsaasti. Koskelo oli hyvin suosittu lintu, sitä ei kukaan saanut peloittaa pois. Olipa vanhoista ajoista lähtien suorastaan määrätty rangaistus tällaisen tapauksen varalle.”

Kirsti Arajärvi, Lempäälän Kotiseutuoppikirja, 1959

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?