”Kaipaan runojen pariin”

Vesilahden kunnanvirasto on ollut Erkki Paloniemen työpaikkana vuodesta 1983. Kuva: Erkki Kovisto

Erkki Paloniemi on työskennellyt Vesilahden kunnanvirastossa vuodesta 1983 saakka. Kuva: Erkki Kovisto

Kuka olet? 

Olen Erkki Paloniemi, 61-vuotias Vesilahden kunnanjohtaja. Olen Koillismaan ja  Tampereen yliopiston hallintotieteiden kasvatti. Minulla on kaksi aikuista lasta, poika ja tytär. Pojan perheeseen odotellaan elokuun alkupuolella esikoista, joka on ensimmäinen lastenlapseni. Minusta tulee siis pian ukki.

 

Miksi haluat tehdä juuri tätä työtä tai hoitaa tätä virkaa?

Yhteiskunnalliset tehtävät ovat aina kiinnostaneet minua. Kunnanjohtajana voin olla monipuolisesti vaikuttamassa yhteisten asioiden hoitamiseen. Viranhaltijan rooli on minulle sopivampi kuin  puoluepoliittinen päättäjän rooli. Virassani valmistelen asioita ja vaikutan taustalla.

Pidän Vesilahdessa asumisesta ja siitä, että saan tehdä työtä kaikkien vesilahtelaisten hyväksi.

 

Millainen maailmankatsomus sinulla on?

Olen evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsen. Luotan ihmiskunnan pärjäämiseen maailman myllerryksistä huolimatta. Suurin osa ihmisistä on rauhaa rakastavia ja erilaisista näkemyksistä huolimatta yhteiseen hyvään pyrkiviä.

 

Minkä hyvän teon olet tehnyt viimeksi?

Sen saavat arvioida muut ihmiset. Välillä olettaa tekevänsä aidon ja vilpittömästi hyvän teon, mutta saa ainakin kuntayhteisöstä vastakaikuna arvostelua.

 

Miten maailmasta tulisi parempi paikka?

Täällä tarvittaisiin lisää luottamusta ihmisten kesken. Sekin auttaisi, ainakin paikallisesti, jos ilkeät ja pahansuovat somekirjoittelut loppuisivat.

 

Mikä sinua ärsyttää, huolestuttaa tai suututtaa tällä hetkellä?

Minua ärsyttää muutamien päättäjien epäjohdonmukainen toiminta niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olisi tärkeää sitotua siihen, mitä valmistellaan ja sovitaan yhdessä. Tempoileva päätöksenteko  vaikeuttaa muun muassa omaa työtäni ja henkilöstön työtä. Ymmärrän silti sen, että sopimusten pyörtäminen on osa demokratiaa ja kunnan toimintaa.

Yleisesti minua suututtaa ihmisten teeskentely.

 

Mistä haaveilet?

Haaveilen tasapainoisesta elämästä nyt ja tulevaisuudessa. Kaipaan myös tavalla tai toisella runojen pariin.

 

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Pelaan lentopalloa ja sulkapalloa ja harrastan muutakin liikuntaa penkkiurheilun ohella. Seuraamme vaimon kanssa saksalaista tv-sarjaa. Tulevaisuudessa haluan lukea enemmän.

 

Mikä paikka Lempäälässä tai Vesilahdessa tuo sinulle mieleen erityisiä muistoja? Millaisia?

Kirkonkylän raitti on minulle tärkeä. Se viehätti alusta alkaen, ja sen maisemat ovat ehostuneet vuosien varrella. Oman lisänsä raitin hienouteen tuo se, että olemme omistaneet raitin varrelta liikekiinteistön noin 20 vuoden ajan. Siellä on muun muassa vaimoni työpaikka.

 

Mikä on ruokabravuurisi kesällä?

Valmistan uusia perunoita, kirnuvoita ja grillattuja broilereita kera salaattien.

 

Mitä aiot tehdä lomalla?

Matkustan Ouluun, Pudasjärvelle ja Kuusamoon. Muutoin oleilen lähinnä kotimaisemissa. Pyöräilen ja liikun muutenkin, ja teen ristikoita ja sudokuja.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?