Kuljusta kuningattareksi

Kuljusta maailmalle ponnistanut tuore tangokuningatar Erika Vikman tanssitti markkinayleisöä Kuokkalassa. Kuva: Tuomas Koivisto

Kuljusta maailmalle ponnistanut tuore tangokuningatar Erika Vikman tanssitti markkinayleisöä Kuokkalassa. Kuva: Tuomas Koivisto

Tangokuningatar Erika Vikmanilla riitti onnittelijoita ja nimikirjoitusten pyytäjiä Kuokkalankosken markkinnoilla. Kuva: Tuomas Koivisto

Tangokuningatar Erika Vikmanilla riitti onnittelijoita ja nimikirjoitusten pyytäjiä Kuokkalankosken markkinnoilla. Kuva: Tuomas Koivisto

Vastavalittu tangokuningatar Erika Vikman vuosimallia 2016 esiintyi viikonloppuna Kuokkalankosken markkinoilla. Kuljussa seitsemän vuotta asunutta, nykyisin tamperelaistunutta Vikmania oli markkinoille kerääntynyt kuulemaan ennätysyleisö.

– Siteet ovat tietenkin vahvat. Kotitaloni on Kuljussa moottoritien varressa, joten vanhemmilla tulee poikettua usein. Oli aivan erityistä esiintyä Lempäälässä varsinkin, kun yleisössä oli paljon tuttuja ja kaikki kannustivat, Vikman intoutuu.

Pirkanmaan ammattiopistossa kuusi vuotta pop/jazz-linjalla laulamista opiskellut kuningatar alkoi 15-vuotiaana tekemään tosissaan töitä sen eteen, että laulamisesta tulisi ammatti.

– Olen aina tykännyt laulaa muun muassa erilaisissa bändikokoonpanoissa, ja pianistiystäväni Heinimari Herkkolan kanssa teimme hääkeikkoja ja vastaavia. Harvat koulussa olivat yhtä kiinnostuneita musiikista, joten vietimme kaksin kaikki välitunnit musiikinluokassa. Ehkä meitä pidettiin vähän outoina, Vikman nauraa.

 

Vuoden 2015 tangomarkkinoilla Vikman sijoittui toiseksi. Menestys poiki keikkoja ja tunnettavuutta, mutta tuoreen kruunauksen jälkeen vasta kiireet alkoivat. Vikamanilla on tänä vuonna noin 200 keikkaa.

– Voittoa seurannut viikko on ollut elämäni kiireisin. Nautin tästä erittäin paljon, mutta ihmiset eivät ehkä aina ymmärrä, kuinka kovaa työtä tämä on. Lavalla oleminen ja esiintyminen on tässä työssä parasta, Vikman pohtii.

Tangolaulukilpailun voitto on toiminut monille ponnahduslautana maineeseen. Esimerkiksi Jari Sillanpää nousi vuoden 1995 tangokuninkuuden myötä koko kansan huulille. Nostetta on tarjolla kesän ja syksyn keikkojen myötä Kuljun kuningattarelle.

– Kevyen musiikin alalla menee tällä hetkellä huonosti. Kiintotähdille riittää kysyntää, mutta muuten artisteilla on vähän keikkaa. Teen lujasti töitä, jotta työt jatkuvat vielä ensi vuonnakin. Jotkut voittajat ovat vuoden jälkeen kadonneet tyystin parrasvaloista. Itse aion nousta viihdemusiikin tähtikaartiin. Se edellyttää, että saan yleisön joka ilta puolelleni, Vikman suunnittelee.

 

Kuljusta maailmalle ponnistanut tuore tangokuningatar Erika Vikman tanssitti markkinayleisöä Kuokkalassa. Kuva: Tuomas Koivisto

Kuljusta maailmalle ponnistanut tuore tangokuningatar Erika Vikman tanssitti markkinayleisöä Kuokkalassa. Kuva: Tuomas Koivisto

Voiton myötä ehtivän sorttisella Vikmanilla resurssit kasvoivat ja mahdollisuudet moninkertaistuivat.

– Voittaminen tuntui tietenkin hyvältä. Se tarkoittaa, että on saavuttanut tietyn aseman – meriitin, jonka puitteissa pääsen vaikuttamaan imagooni. Voin tuoda nuorekkuutta lavoille.

Suurin osa Vikmanin tulevista keikoista on tanssipaikoilla. Niissä tärkeintä on huomioida eri tanssilajit.

– Haluan esittää hyviä tanssikappaleita. Joka tanssilajille löytyy, mistä valita. Haluan korostaa, että genre-rajat ovat keinotekoisia. Soveltaminen on sallittua. Pidän Laila Kinnusesta ja toisaalta minulla on rock-yhtye Uniklubin kappaleesta Rumba-sovitus, joka on kerännyt kehuja, Vikman sanoo.

Keikkailun ohella Vikmanilla on monia rautoja tulessa.

– Konserttikiertueen ohessa tehdään kuninkaan kanssa yhteisiä keikkoja. Lisäksi tarkoitus on tehdä levy ja saada radiosoittoa. Taiteellista intohimoa minulta löytyy. Haluan nähdä, kuinka korkealle rahkeeni riittävät. Haluan kasata lahjakkaista nuorista soittajista koostuvan taustayhtyeen, jonka kanssa vain maailma on rajana, tällä hetkellä viihdemusiikin monitoimiyhtyeen Taivaankaaren kanssa kiertävä Vikman päättää.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>