Jenni elää hetki kerrallaan

Parantuminen on vielä kesken eikä Jenni Vaihoja tiedä vielä milloin hän palaa kotiin. Kuva: Katariina Onnela

Masennus on kuin Harry Potter -kirjojen ankeuttajat. Ne ruokkivat itsensä positiivisilla tunteilla, onnellisuudella ja ihmisten hyvillä muistoilla, pakottaen heidät muistamaan pahimmat muistonsa.

– Pahin ajanjakso oli täällä osastolla. Mulle tuli semmoinen täysi tyhjyys ja välinpitämättömyys, mitä en koskaan uskonut, että ihmisellävoisi olla. Sellainen, että ei välitä yhtään kenestäkään tai mistään. Se on omistuista, kun ei ole mitään tunteita. Jos olisin silloin ollut ulkopuolella olisin varmaan tappanut itseni.

Jenni Vaihoja, 28, on ahdistunut ja uupunut. Kahvilan terassilla paistaa aurinko, mutta hänen elämänsä kulkee eteenpäin vain hetki kerrallaan. Jenni Vaihoja sairastaa vaikeaa masennusta. Parhaillaan hän on seitsemättä viikkoa vapaaehtoisessa hoidossa psykiatrisella osastolla.

Hän haluaa kertoa oman tarinansa, jotta masentuneet tunnistaisivat oireensa ja uskaltaisivat hakea apua. Aihe on vieläkin tabu, vaikka suuri osa sairaslomista myönnetään masennuksen takia. THL:n mukaan joka viides suomalainen sairastuu elämänsä aikana masennukseen ja yli puolella heistä se uusii.

–Itselleni on tullut yllätyksenä, että masennus on niin paha sairaus. Se on vähän kuin syöpä, sen syntymistä ei huomaa ja se voi hoitamattomana johtaa kuolemaan. Samalla tavalla mieli voi olla sairastunut kuin esimerkiksi jalka on mennyt poikki. On hyvä, että uskalsin hakea apua. Jos en olisi hakenut apua mua ei varmaan olisi enää.

Yleisiä masennuksen oireita ovat unihäiriöt, tarmottomuus, yleinen väsymys, mielihyvän ja ilon kokemisen puute, voimakkaat syyllisyyden tunteet, vetäytyminen ihmissuhteista ja negatiivisten ajatukset muista ihmisistä.

– Masentuneena syyttää itseään aivan kaikesta. Elämää katsoo mustien lasien takaa eikä näe asioissa hyviä puolia eikä mistään ei tule hyvän olon tunnetta. Nyt on paha olo, mutta sekin on hyvä, että tuntee edes jotakin. Jotta tuntisi jotakin sen tunteen pitää olla valtava, kuten lapsen vilpittömyys ja aitous, kun hän juoksee syliin, Jenni Vaihoja kertoo.

Jenni Vaihoja on aina selviytynyt yksin ja nuorempana hänellä oli heikko tukiverkosto. Lankojen pitäminen omissa käsissä on ollut hänelle aina tärkeää. Asiat tulevat hoidetuksi parhaiten, kun ne tekee itse. Ulkopuolelle näkyy kuori, jonka sisällä olevaa oikeaa Jenniä ei ole näytetty muille. Vain yksin ollessa hän on ollut täysin oma itsensä. Nyt oman perheen ja ystävien tuki auttavat taistelemaan sairautta vastaan.

Taaksepäin miettiessään hän näkee ensimmäisten masennusoireiden alkaneen jo teini-iässä. Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa, koska masennus hiipii elämään pikku hiljaa.

– Joku on kirjoittanut, että se on kuin juuret, jotka pikku hiljaa kasvavat ympärille tiukemmin ja tiukemmin. Aiemmin olin sosiaalinen, mutta parikymppisenä aloin pikkuhiljaa vetäytymään omaan kolooni. Porukassa olemisen jälkeen tarvitsin paljon palautumisaikaa neljän seinän sisällä.

Jos Jenni Vaihoja ei olisi hakeutunut hoitoon hän kertoo, että häntä ei ehkä enää olisi. Kuva: Katariina Onnela

Jenni Vaihojan perheeseen kuuluvat melkein kaksivuotias poika ja mies. Masennus diagnosoitiin, kun hän palasi vanhempainvapaalta töihin.

– Olin ollut pari kolme kuukautta töissä, kun tuli määräaikainen työterveystarkastus. Juttelimme siitä miten menee ja hoitaja löi masennustestin eteen, että kuulostaa vähän pahalta. Siitä sitten sain diagnoosin, että on keskivaikea masennus.

Jenni Vaihoja jatkoi töitä osa-aikaisesti, mutta jäi muutaman viikon päästä kokonaan sairaslomalle. Hänelle määrättiin terapiaa ja mielialalääkkeitä. Järkytys oli suuri.

– Olenko mä muka joko hullu, kun pitää alkaa mielialalääkkeitä syömään. Sitä piti muutama päivä sulatella.

Vaikka diagnoosi oli järkytys, olivat oireet jo selkeästi näkyvillä.

– Vauva-aika oli sellaista, että en vain jotenkin jaksanut sitä. Saatoin itkeä lapsi sylissä, etten osaa tehdä mitään, vaikka lapsi oli maailman helpoin. Olin vain jotenkin niin poikki. Monesti jouduin soittamaan miehelle, että tulee aiemmin kotiin, koska en vain jaksa. Silloin olisi jo pitänyt jonkun tajuta ja ennemminkin olisi voinut saada apua. Itse sitä ei huomaa eivätkä läheisetkään, koska se tulee hiljalleen.

Jääräpäinen selviytyjä halusi tehdä kaiken oikein ja välttää epäonnistumisen. Vauva-aikana hän muun muassa luki lääkärin 80-sivuisen lopputyön siitä, millaiset lasten kenkien pitää olla.

Lääkityksestä on ollut hänelle apua, terapia auttaa käsittelemään asiaa ja hän on avoimesti kertonut myös läheisille sairaudestaan.

– Ensimmäinen lääkitys aloitettiin syksyllä ja pari kuukautta sen aloittamisen jälkeen oikein säikähdin. Nauroin jollekin ja tunsin, että hetkinen, multa tuli oikea nauru. Ai tältäkö sen oikeasti pitäisi tuntua? Silloin huomasin, että ei mulla ole ollut pitkään aikaan kaikki hyvin.

Uupumus on ollut kokonaisvaltaista ja jopa vaarallisen syvää. Psykiatriselle osastolle hän päätyi, kun keskivaikea masennus paheni vaikeaksi masennukseksi.

– Muutimme Vaasasta Vesilahteen ja muutaman viikon päästä alkoi työhönpaluukokeilu. Pari kuukautta meni ihan hyvin ja tein puolikasta työviikkoa, mutta pikku hiljaa väsymys alkoi lisääntyä. Nukahtelin koneelle enkä jaksanut tehdä töitä. Olin niin väsynyt, että en enää jaksanut ajaa autoa. Minut määrättiin sairaslomalle ja psykiatrin vastaanotolla todettiin, että mun masennukseni on muuttunut vaikeaksi masennukseksi. Lääkitykseen lisättiin piristävää lääkettä, joka ei sopinut vaan lisäsi itsetuhoisuusajatuksia. Otin yhteyttä lääkäriin ja lääke lopetettiin.

Psykiatrin mukaan Jenni Vaihoja hyötyisi ajasta psykiatrisella osastolla, mutta häntä ajatus pelotti. Viikonlopun mietittyään hän tuli kuitenkin päätyi samaan lopputulokseen.

Jenni Vaihoja kertoo, että psykiatrisen osaston arki on rauhallista ja kaikki toiminta on omaehtoista. Omat ennakkoluulot hullujenhuoneesta hän on saanut heittää romukoppaan ja päällimmäinen tunne osastosta on positiivinen. Hänelle vaihdettiin uusi mielialalääke ja olon paranemista seurataan. Lääkitystä muutetaan tarpeen mukaan turvallisissa olosuhteissa.

– Kaikille määrätty kaksi omaa hoitajaa ja lääkäri käy osastolla joka päivä. Meillä on päivärytmi, johon kuuluu viisi ruokailua ja mihinkään ei ole pakko osallistua, jos ei halua. Hoitajat järjestävät aktiviteetteja; käydään esimerkiksi kävelyllä tai pelaamassa frisbeegolfia. Lisäksi on yleisiä keskusteluryhmiä, joihin saa osallistua.

Jenni Vaihoja vertaa masennusta ankeuttajiin, jotka imevät ympäriltään kaiken ilon ja pakottavat muistamaan vain kaikista kauheimmat muistonsa. Harry Potter -kirjojen kirjoittaja J.K Rowling on itse kärsinyt masennuksesta, joten osuva kuvaus on omakohtaisen kokemuksen perua. Kuva: Katariina Onnela

Yhdeksi tärkeimmistä asioista psykiatrisella osastolla Jenni Vaihoja mainitsee levon ja vertaistuen.

– Se on tärkeää, että saa levätä koko ajan. Saa nukkua sitä upumusta pois mikä on vuosien varrella kertynyt. Se ei ihan helposti lähde.

Koska hoito on vapaaehtoista, hän saa käydä ulkona miten tahtoo ja vierailla kotona omien voimien mukaan. Kotivisiitit ovat kuitenkin rankkoja ja niistä palautuminen kestää monta päivää.

Pysyvästi paremmat päivät ovat vielä matkan päässä.

– Viime viikolla oli pari aamua, kun heräsin iloisena. Se ei kestänyt kovin kauaa. Se on ihanaa, että jaksaa leikkiä sen aikaa kun perhe käy tai itse käy kotona. Pienen pieniä askelia välillä taaksepäin ja välillä pari eteenpäin. Haluan kiittää tuesta läheisiä, työnantajaa ja hoitohenkilökuntaa.

Miltä tulevaisuus sitten näyttää?

– En mä näe sitä, Jenni Vaihoja sanoo hiljaa.

– Hoitajat, lääkärit ja perhe auttavat uskomaan, että tulen parantumaan ja elämään vielä tavallista arkea, hän jatkaa.

FAKTA:

Masennus
Masennus eli depressio on yleinen mielenterveyshäiriö, jossa ihminen ei tunne mielenkiintoa mihinkään tai iloitse mistään, hänellä on voimakkaita syyllisyyden tai arvottomuuden tunteita, uni- tai syömishäiriöitä, hänen energiatasonsa on matala ja keskittymiskykynsä heikko. Jos masennus muuttuu krooniseksi tai uusiutuu, se voi heikentää huomattavasti henkilön kykyä selviytyä päivittäisistä tehtävistään.

Masennusta ilmenee riippumatta iästä, sukupuolesta tai sosiaalisesta taustasta.

Maailmassa on noin 121 miljoonaa masennukseen sairastunutta henkilöä. Masennus diagnosoidaan ja hoidetaan yleensä perusterveydenhuollon piirissä. Hyvistä hoitomahdollisuuksista huolimatta vain alle 25 % sairastuneista saa tehokasta hoitoa. Masennustilat ovat naisilla noin 1,5–2 kertaa yleisempiä kuin miehillä.

Yleisyys: Suomessa n. 9 %.

Lähde: mtkl.fi