Loiske ja LeKi-futis katkaisivat tappioputkensa

Pitkätkin putket katkeavat joskus. Sääksjärven Loiske oli juhlinut jalkapallon kolmosdivarissa edellisen kerran voittoa 12. toukokuuta. Tuorein otatus kuitenkin palautti Loiskeen voittokantaan, kun Ilveksen kakkostiimi kellistyi 27. heinäkuuta Lamminpäässä lukemin 2 – 0.

Sarjaa alempana LeKi-futis tuuletti voittoa 5. kesäkuuta, kun Toijala kaatui. Heinäkuun viimeisenä päivänä LeKi juhli pitkän tauon jälkeen kolmen pisteen pottia komean 5 – 0-kotivoiton sinetiksi Nekalan Pallosta.

Loiske on pelannut seitsemän pelin tappioputkensa aikana hetkittäin aivan kelvolisesti. Joukkueen valmennus ja johtoporras on onnistunut pitämään plusmerkkisen ilmapiirin joukkueessa. Ilvestä vastaan sinnikkyys ja positiivisuus palkittiin. Joel Mattjus niittasi aivan avauserän loppusekunneilla tärkeän johtomaalin. Maalihaukka Niko Kuhlberg lisäsi johtoa vastustajan hölmöilyn ansiosta 2 – 0:aan, mikä kesti loppuvihellykseen saakka. Osuma oli Kuhlbergille kauden kahdeksas.

Eritoten toinen puoliajan pirteä peliesitys Ilvestä vastaan antoi loiskelaisille lupauksia mukavasta syyskierroksesta. Lempääläisillä ei isoja ongelmia ollut turvata voittoaan mainion maalivahtinsa Tuomas Mäkisen ollessa alakerran lukkona.

LeKi-futis nousi nelosdivisioonan jumbosijalta pykälällä ylös NePa-voitolla ja kärkkyy vankasti säilymisviivan ylitystä. Hakkarin nurmella käydyssä  ottelussa LeKi oli etenkin jälkimmäisellä 45-minuuttisella suorastaan suvereeni. Matias Ristimäki teki hattutempun ja kertaalleen maaliverkkoa pöllyttivät Joni Hiltunen ja Solmu Laaksonen.

Molempien lemnpääläisjoukkueiden selkeä missio syyspuolella on koota sen verran pisteitä, että sarjapaikka säilyisi nykyisellään.

Vitosdivarissa Vesilahden Visa kokee kovia hetkiä. Tappiota on Visallakin seitsemän putkeen ja sarjasijoitus on ankkuroitunut tiukasti jumbosijalle. Ilveksen kolmossakkia vastaan Visa taisteli raisusti ja oli ottamassa Jaakko Aallon osumalla ainakin pistettä, mutta vastustaja tuikkasi 83. minuutilla kirpaisevan 2 – 1-voitto-osuman.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?