Eppujen jälkeen

Eppu Normaali kokosi Ratinan stadionille huikean 30 000 hengen yleisön yhtyeen 40-vuotisjuhlaa viettämään.
Bändin keulahahmo Martti Syrjä on 57-vuotias, joten Rollareiden uraan peilaten eput voivat hyvinkin soittaa Ratinassa myös seuraavia kymppijuhlia.
Tampereen toinen artisti-ikoni Pate Mustajärvi, 60, vaikuttaa olevan elämänsä vedossa. Popeda on eppujen tapaan legenda jo eläessään, ja bändi on korvaamaton esiintyjä tamperelaisilla festareilla.
Kuudenkympin korvilla olevien artistien esittämä Manse-rock on hitsaantunut osaksi Tampereen kaupungin ja liike-elämän imagoa. Paikallisen median puolella Manse-rock raportointia voisi kauniisti kuvailla vähintään riittäväksi.
Vaan mitä tulee kuusikymppisen Manse-rockin jälkeen? Ei mitään.
Tampereella ei ole Manse-rockille jatkajaa eikä taida jatkajalle olla edes tilausta. Toki löytyy osaavia musiikintekijöitä, mutta Popedan tai Eppujen kaltaisiksi ikoneiksi heistä ei ole.
Ajat ovat muuttuneet sitten 80-luvun. Rokkia ja poppia tulee tuutin täydeltä räpistä puhumattakaan. Pläp, pläp, pläp, älyttömän paljon tarvitaan sanoja kertomaan ei mitään.
Musiikista on tullut arkista kaurapuuroa. Tarjolla on Pirkka-poppia ja Kotimaista-räppiä. Iskelmästä tuli Eldoradoa jo vuosia sitten. Hittibiisi ja sen esittäjä elää nyt lyhyen tähtihetkensä mpkolmosena. Sitten tulee delete ja joku muu tilalle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?