Fasciahoitoa Lempäälästä

Tuulia Luomala ja Mika Pihlman ovat viimeisen viiden vuoden ajan käyneet maailmalla kouluttautumassa sekä kouluttamassa muita. Tuomisina on tullut uusia hoitomuotoja.

Tuulia Luomala ja Mika Pihlman ovat viimeisen viiden vuoden ajan käyneet maailmalla kouluttautumassa sekä kouluttamassa muita. Tuomisina on tullut uusia hoitomuotoja.

Selkäkivut, urheiluvammat,tekstariniska, tenniskyynärpää ja monta muuta vaivaa. Fascia on uusi hoitokonsepti kipujen selättämiseen.


Hakkarin Helmen hiljattain valmistuneissa hoitotiloissa on iso kurssi- ja koulutustila sekä kaksi hoitohuonetta.
Fysioterapeutit Tuulia Luomala ja Mika Pihlman esittelevät tiloja tyytyväisinä.
– Sijainti on erinomainen. Lempäälään on helppo tulla kursseille vaikka Oulusta tai Jyväskylästä, Tuulia Luomala sanoo.
Luomala ja Pihlman ovat viimeisen viiden vuoden ajan käyneet maailmalla kouluttautumassa sekä kouluttamassa muita. Tuomisina on tullut uusia hoitomuotoja.
Tällä hetkellä Pääasiallisena hoitomenetelmänä on My fascia, joka alkaa potilaan haastattelulla. Sen avulla selvitetään kehoon vaikuttavat tekijät.
Hoitomenetelmä valitaan  haastattelun ja terapeutin käsillään tekemän tutkimuksen pohjalta.
– Hoidamme kaikenikäisiä potilaita vauvasta vaariin. Kaikki tuki- ja liikuntaelinongelmat ovat meidän spesialiteettia. Meillä hoidetaan myös lasten vaivoja, kuten kasvukipuja, päänsärkyä ja keskittymishäiriöitä, Luomala kertoo.
Niin lapsilla kuin nuorilla on yhä enemmän elämän tapaan liittyviä terveysongelmia.
– Niskaharti-seudun ja alaselän vaivat ovat yleisiä. Urheilevilla nuorilla on urheiluvammoja ja rasitusvammoja.

Istuminen ja liikunnan puute ovat iso ongelma.  Kun ihminen istuu tuntikaupappa, tilannetta ei korjata lyhyellä jumppahetkellä.
– Tarvitaan monipuolista liikettä. Perusliikkumista, kävelyä, pyöräilyä. Vartti kuminauhan kanssa ei riitä., sanoo Mika Pihlman.
Nykyihmisen ongelmat lähtevät usein liikkeelle pienestä. Jos liikeradat tuntivat kivuliailta, vältetään liikettä.
– Jos vähän ottaa polveen, menään autolla. Vältetään kaikkia epämiellyttäviä tuntemuskia.
Pikku hiljaa liikeradat kapenevat, kunto heikkenee ja olo muuttuu aina vain tukalammaksi.
– Esimerkiksi kulumamuutokset eivät ole vaarallisia. Mitä paremmassa kunnossa pitää faskian, sitä paremmin lihakset ja luutkin jaksavat, Luomala sanoo.

Hakkarin Helmessä hoidetaan muun muassa välilevyn pullistumia ja skolioosia. Menetelminä käytetään fysioterapiaa, faskiahoitoja sekä terapeuttista harjoittelua. Esimerkkinä harjoittelusta on spiraalistabilaatio, mikä on tsekkiläisen lääkärin kehittämä tehokas hoitomenetelmä.
– Hoidosta on saatu tosi hyviä tuloksia. Spiraalistabilaatiossa tehdään harjoitteita istuen sekä seisten. Suomessahan skolioosia ei juuri ole hoidettu,  ja vaihtoehtoina ovat olllet vain korsetti tai leikkaus. Kun keho saadaan harjoitteilla kuntoon, ei tarvita kumpaakaan.

Hakkarin Helmessä työskentelee kolme fysioterapeuttia, yksi hieroja ja yksi spiraalistabilaatio-opettaja. 
Alan ammattilaisten tarjoama on monipuoloinen käsittäen muun muassa : myfascia-hoitoa, hermoratahierontaa, spiraalistabilaatiohoitoa ja ruokavalioneuvontaa.
Tuulia Luomala ja Mika Pihlman ovat kirjoittaneet kolme alansa kirjaa, jotka julkaistaan lähiaikoina.
Syksyllä he matkustavat Fascia-tapahtumaan Saksanm Leipzigiin, missä alansa huiput ovat kouluttajina. Sen jälkeen he suuntaavat Singaporeen kolmen vuoden välein pidettävään suureen tuki- ja liikuntaelimiston konferenssiin, minne saapuu 1500 henkeä.
– Saimme sinne koko päivän workshopin. Kansainvälisyys on keskeinen osa meidän toimintaamme. Vuodesta noin kuukausi kuluu ulkomailla, Luomala kertoo.
Vastaavasti maailmalta saapuu alan toimijoita Lempäälän Hakkariin vierailulle.

Hakkarin Helmen viralliset avajaiset pidetään perjantaina 12. elokuuta.

 

Yksi kommentti

  1. Pirkko Mäkinen

    Onko puhelinnumeroa, johon voisi soittaa, kysellä ja varata aikaa esim. hintatiedot ja korvaako Kela jotain yms….Ja osoitekin olisi tärkeä, jos haluaa ko hoitoa…

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?