Kaikkea on kokeiltu – kansantanhujakin

Ensimmäinen harrastukseni oli seurakunnan kerho. Olin sen aloittaessani noin neljä- tai viisivuotias. Kerhosta muistan sen, että ohjaajalla oli pitkä, sininen hame. Siellä sai kerhovihkoon leimoja ja joskus tarran. Syytä en tosin muista, mutta tärkeitä ne pienelle kerholaiselle olivat. Eväiksi äiti oli pakannut viipaleen ranskanleipää keittokinkulla ja mehua pieneen muoviseen mehupulloon. Muistan vieläkin miltä viinimarjamehun ja muovin yhdistelmä tuoksui.

Tanhussakin kävin pienenä. Sieltä muistan tanssaamisen sijaan lähinnä sen, kuinka kirmasimme salissa jumppatossuillamme ja menimme mustaa miestä. Nykyisin leikin nimi on muuten korrektimmin jäämies. Erityisen hyvin muistan kuinka tanhuharrastus päättyi. Ryhmällämme oli esiintyminen paikallisella vanhainkodilla. Lämpöä oli kesän alussa varmasti kolmekymmentä astetta ja päällä paksu kansallispuku. Tuohon aikaan minulla oli polvitaipeisiin ulottuva paksu tukka. Se oli kammattu tilaisuuden kunniaksi auki. Saunaefekti oli valmis ja esitys tuli silloin vedettyä läpi ensimmäisen ja viimeisen kerran.

Ratsastusta kokeilin isosiskoni jalanjäljissä. Muutama kuukausi sitten pohdin ääneen miksi mahdoin kyseisen harrastuksen lopettaa. Äidilläni oli vastaus valmiina. Seitsenvuotiaan vankalla asiantuntemuksella olin opettajan kanssa tiukasti eri mieltä siitä, miten hevosta ratsastetaan. En ollut lainkaan vastaanottavainen minkäänlaiselle ulkopuoliselle ohjeistukselle. Hevostelu sai jäädä siskolle.

Vuoden verran pelasin koripalloa. Se oli mieleinen harrastus, mutta päättyi traagisesti. Ei onneksi loukkaantumiseen vaan tilanteeseen suklaarusinoiden kanssa. Liiallinen suklaarusinoiden nauttiminen turnausreissulla aiheutti kotimatkalla niiden palaamisen vatsasta takaisin ylös kesken kotimatkan. Samassa joukkueessa pelanneet koulukiusaajat pitivät huolen, että häpeän määrä riitti harrastuksen lopettamiseen.

Lisäksi olen harrastanut ainakin muskaria, naisvoimistelua ja jonkinlaista kuvataidekerhoa. Monien kokeilujen jälkeen löytyivät lopulta ne omat lajit. Partio säilyi mukana harrastuksissa täysi-ikäisyyden kynnykselle ja muistoissa on kosolti leirejä, retkiä ja hauskoja koloiltoja ystävien kanssa. Partiotaitokisoissakin kävimme ja klassikoksi muodostui kyntöpellon poikki ”oikaiseminen”. Käy hyvästä treenistä, kun saappaanpohjissa kulkeutuu mukana kaksikymmentä senttiä painavaa savimaata.

Lentopallon pelaamisessa oli useamman vuoden paussi, mutta nyt olen höntsäämisen lisäksi ajautunut lajin seuratoimintaan lasten harrastusten myötä. Mikäs sen parempaa kuin viettää perheenä aikaa yhteisen mielenkiinnonkohteen parissa.

Kalenterit ovat täyteen varattuja, mutta silti syksyn tullen sitä löytää itsensä pohtimasta voisiko vielä aloittaa jonkin uuden harrastuksen? Valokuvaustaitoja olisi mahtavaa syventää ja kokeilla vaikka lavista tai joogaa. Opistoesitteet pursuilevat kiinnostavia kursseja perheen yhteisistä leivontakursseista ties millaiseen näpräykseen ja nypläykseen. Rajoitteena on ainoastaan aika. Kuka järjestäisi kurssin ”Näin taiot itsellesi lisää tunteja vuorokauteen”?

Ehkä on syytä toistaiseksi tyytyä nykyiseen tilanteeseen ja nauttia jo löydetyistä omista lajeista ja harrastuksista.

Katariina_Onnela

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>