Superkoirat kilpasilla

Maria Heino ja saksanpaimenkoira Eviloves Little Quincy kentällä.

Maria Heino ja saksanpaimenkoira Eviloves Little Quincy kentällä.

Maahan! Koira putoaa juoksusta samantien paikalleen maahan.
Lempäälässä oli viikonvaihteessa mahdollisuus nähdä upeaa ohjaajan ja koiran yhteistyötä palveluskoirien Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskilpailuissa.
Kisat alkoivat tottelevaisuusosuudella Lempäälän-Vesilahden koirakerhon kentällä lauantaina.
Tottelevaisuuskokeessa tehtävänä on muun muassa paikallaan makaaminen, liikkeestä istuminen, esineen noutaminen tasamaalla ja esteitä ylittäen sekä seuraaminen, kun lähellä on ohitettavia ihmisiä.
LeVek ry:n Maria Heino kilpaili 8-vuotiaan saksanpaimenkoirauroksen Eviloves Little Quincyn kanssa.
Uroksen tottelevaisuuskoulutus on aloitettu heti pentuikäisenä.
– Kerhon yhteiskoulutuksessa opetetaan temppuina ja pieninä osina tehtävät, jotka kokeissa yhdistyvät suoritukseksi, Heino kertoo.
Kun ohjaaja on aktiinen ja ahkera, koira oppii kokeen tehtävät parissa vuodessa.
– Se vaatii määrätietoisuutta. Kentällä pitää käydä joka viikko mielellään usemman kerran, ja samoja tehtäviä harjoitella myös kotona.
Eviloves Little Quincy on Maria Heinon mukaan rauhallinen, avoin ja ystävällinen koira sekä myös helppo koulutettava.
Heino pitää palveluskoiraharrastusta antoisana.
– Harrastus antaa paljon. En olisi ottanut tämän tai muun rotuista palvelukoiraa, jos en myös harrastaisi lajia.  Nämä ovat koiria, jotka vaativat tekemistä.
Tottelevaisuuskokeen jälkeen koirakot siirtyivät maastoon, missä koirien tehtävänä oli hakea esineitä.
Pm-kisat jatkuivat sunnuntaina maasto-osuuksilla Lempäälässä, Toijalassa ja Valkeakoskella.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>