LeKi:n naisten kiikarissa Mestis

– Loistava joukkue, kivaa on ollut, kertovat puolustajat Minna Halttunen, 23, ja Satu Papinsaari, 15. Minna Halttunen siirtyi LeKiin Kangasalan Kisasta ja Satu Papinsaari Ilveksen C-tytöistä.

– Loistava joukkue, kivaa on ollut, kertovat puolustajat Minna Halttunen, 23, ja Satu Papinsaari, 15. Minna Halttunen siirtyi LeKiin Kangasalan Kisasta ja Satu Papinsaari Ilveksen C-tytöistä.

Kaksi voittoa, yksi tasapeli. LeKin naisten jääkiekkojoukkueen Mestiksen karsintapelit ovat alkaneet mukavasti. Varsinkin kun ottaa huomioon, että joukkueen kokoaminen alkoi vasta viime keväänä.
– Ilveksen SM-joukkueen ja harrastejoukkueiden välistä puuttui selvästi välimallin joukkue. Sellainen, joka kilpailee tosissaan, mutta ei vielä SM-tasolla, kertoo joukkueenjohtaja Tiia Ylä-Kotola.
Joukkueen kymmenen pelaajan vahva runko saatiin kokoon loppukeväästä ja harjoitukset alkoivat toukokuussa.
– Kesän aikana riveihin tuli lisää pelaajia. Nyt meillä on 16 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia, Ylä-Kotola summaa.
Helppoa joukkueen kasaaminen ei ollut.
– Suurin osa ehdokkaista on aikuispelaajia. Työn tai koulun vuoksi he eivät uskaltaneet lupautua mukaan. Vieläkin on muutamia, jotka miettivät joukkueeseen lähtemistä.
Naisten joukkueen ikähaarukka on lavea: 15–36-vuotta. Ylä-Kotola pitää ikäjakaumaa vahvuutena.
– On hyvä, että meillä on kokenutta kaartia ja saadaan sitä kautta ajettua nuoria pelaajia sisään joukkueeseen.
LeKi-taustaisten pelaajien lisäksi mukana on pelaajia laajalta alueelta.
– Kangasalta, Riihimäeltä, Raahesta… kaikkia yhdistää tavoitteellisuus ja kilpailullisuus, Ylä-Kotola sanoo.
Hän antaa naisten joukkueelle tunnustusta pelimoraalista. Naisten treeneissä ei höntsäillä vaan harjoitellaan tosissaan.
– Tämä on aktiivinen porukka ja LeKi seurana hyvä. Saamme treenata kolme kertaa viikossa. Treeneissä ollaan hyvin mukana ja kaikilla on yhteinen tavoite.
LeKi on aloittanut Mestiksen karsintasarjan tehokkaasti. Saldona kaksi voittoa ja yksi tasapeli.
Tiia Ylä-Kotola kertoo karsintasarjan tason olevan vaihteleva. Joukossa on harrastejoukkueita mutta myös Mestis-tason osaamista.
– Tasoerot ovat suuria. Parhailla joukkueilla tempo ja vauhti ovat omaa luokkaansa. Ne ovat myös fyysisempiä kuin muut.
Mestiksen karsintasarja jatkuu marraskuulle, minkä jälkeen karsinnat etenevät parhaiden kesken seuraavalle tasolle.

Naisten joukkue hakee parhaillaan uutta valmentajaa valmennuspäällikkö Ville Nurmisen siirryttyä toisaalle.
– Etsimme valmentajaa, jolla on asenne ja tahto viedä tätä joukkuetta eteenpäin. Nämä ovat innokkaita peljaajia,  tavoitteellisia nuoria naisia, jotka haluavat menestyä, sanoo joukkueesta ylpeä joukkueenjohtaja.
Tiia Ylä-Kotola on pelannut jääkiekkoa 30 vuotta. Hän aloitti poikien joukkueessa Ilveksessä ja on pelannut sen jälkeen useissa joukkueissa, muun muassa Tapparan naisten joukkueessa.
Nyt hän toimii kolmen joukkueen valmentajana sekä LeKin joukkueenjohtajana ja vs. valmentajana.

– Jääkiekko on maalintekopeli. Jenkeissä kaikki treenit päättyvät aina maalintekoon. Otetaan jenkkityyli käyttöön myös Suomessa, sanoo LeKin naisten jääkiekkojoukkueen joukkueenjohtaja Tiia Ylä-Kotola.

– Jääkiekko on maalintekopeli. Jenkeissä kaikki treenit päättyvät aina maalintekoon. Otetaan jenkkityyli käyttöön myös Suomessa, sanoo LeKin naisten jääkiekkojoukkueen joukkueenjohtaja Tiia Ylä-Kotola.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>