New Yorkin Caruso-kilpailun voittajatenori konsertoi Lempäälässä

Mika Nisula konsertoiLempäälän kirkossa.

Mika Nisula konsertoi Lempäälän kirkossa.

New Yorkissa Caruso -kilpailun voittanut sekä yleisön palkinnolla palkittu tenori Mika Nisula (s.1978) konsertoi Lempäälän kirkossa yhdessä urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen kanssa sunnuntaina 9. lokakuuta. Mika Nisulan tenori säteilee samaa suurta lämpöä kuin maagisen Pavarottin karismaattinen tenori aikoinaan. Kiviniemeä taas on luonnehdittu mm. urkujen Paganiniksi. Lempäälän kirkossa on siis tarjolla harvinaista kansainvälisen tason loistokkuutta.

Nisula on saavuttanut menestystä myös useissa kotimaisissa laulukilpailuissa. Hänellä on Timo Mustakallio -kilpailun voitto sekä toinen sija Lohjan tenorikilpailuissa ja Lappeenrannan valtakunnallisissa laulukilpailuissa. Mika Nisula on saavuttanut finaalipaikan Stanislaw Moniuszko -laulukilpailuissa Varsovassa. Nisula on esiintynyt omin konsertein sekä orkesterisolistina eri puolilla Suomea, Puolassa, Ranskassa, Vatikaanissa ja USA:ssa.

Oopperalavoilla Mika Nisula on debytoinut New Yorkissa laulaen Pajatso-oopperan Canion roolin sekä Turiddun roolin oopperasta Cavalleria Rusticana. Kaudella 2014/15 Nisula debytoi Suomen Kansallisoopperassa Pajatsossa Peppen roolissa. Kaudella 2016 Nisula debytoi Bacchuksen roolissa popperassa Adrianne auf Naxos. Muita kotimaassa tehtyjä oopperarooleja Nisulla on mm. Mozartin Don Giovannin Don Ottavion rooli, oopperan Ryöstö Seraljista Belmonten rooli sekä Offenbachin Orfeus Manalassa -oopperan nimirooli.

Kiviniemi on esiintynyt muun muassa Karita Mattilan, Matti Salmisen, Jorma Hynnisen, Juha Uusitalon, Jaakko Ryhäsen  ja Barbara Hendricksin kanssa.  Kiviniemi on vuoden sisällä konsertoinut mm. USA:ssa, Kanadassa, Sveitsissä, Ranskassa, Hollannissa, Saksassa, Puolassa, Virossa ja Norjassa.

Tänä vuonna julkistetaan peräti kuusi Kiviniemen levyä. Tänä vuonna tulee päätöksen myös Kiviniemen suururakka: 19 levyn OrganEra -sarja. Levytyksiä Kiviniemi on tehnyt kaikkiaan jo yli 160 kappaletta. Jatkossa Kiviniemeltä tulossa vielä Aulis Sallinen -levy.

Kiviniemeä kuullaan kotimaassa kuluvan vuoden syksynä mm. Tampere Filharmonian solistina sekä Lapuan Urkufestivaalilla. Ulkomailla odottavat mm. kutsut urkumaratoniin Saksan Bonniin, jossa Kiviniemi esiintyy yhdessä nimekkäiden Pariisin Notre Dame -urkureiden kanssa, kutsu kansainvälisen urkukilpailun tuomaristoon Ranskan Strasbourgiin sekä levytyskutsu Kanadaan.

Kalevi Kiviniemelle on myönnetty lukuisia palkintoja ja tunnustuksia niin kotimaassa kuin ulkomailla, näistä mainittakoon vuonna 2009 säveltaiteen valtionpalkinto.

Lempäälän konsertissa kuullaan mm. Verdiä ja Wagneria, Pavarottin kautta tunnetuksi tulleita aarioita, kuten Nessun dorma. Lisäksi Ave Marioita ja Kalevi Kiviniemen urkusooloja.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?